Serie A tekee isoja muutoksia aikatauluihinsa ensi kaudesta alkaen.

Italian olympiakomitean johtaja Giovanni Malagò kertoi muutoksista myöhään maanantai-iltana.

Kausi 2018/19 tulee alkamaan elokuun 18. päivä. Kausi päättyy toukokuun lopussa, 26. päivä. Italian Supercup pelataan elokuussa, juuri ennen Serie A:n alkamista, eli 12. päivä. Malagò ei vielä paljastanut, että missä seuraava Supercup tullaan pelaamaan.

Tammikuun 13. päivän kierros tulee olemaan vastedes vain Coppa Italialle. Coppan formaatti tulee muuttumaan, Malagò kertoi. Tulevaisuudessa huippuseurojen ei enää tarvitse pelata vain otteluita kotikentillään, vaan asiasta voidaan järjestää arvonta.

Merkittävä muutos on myös joulunajan pelit. Tulevalla kaudella pelataan kierros 26. joulukuuta.

Seurojen siirtoikkuna tulee päättymään jo vuorokautta ennen Serie A:n alkua. Tämä pätee myös talven siirtoihin. Aikaisemmin seurat ovat voineen käydä kauppaa pelaajista aina elokuun loppuun saakka.

Italialaiset jalkapallomediat ovat kutsuneet uudistuksia ”mittaviksi kulttuurisiksi käänteiksi”.

Lähde: Football Italia