Simo Valakarin valmentama Tromsø avasi sunnuntaina kautensa Norjan pääsarjassa Eliteserienissä 1-4-vierastappiolla IK Startia vastaan.

Start sai ottelulle mahtavan alun, kun Kristján Flóki Finnbogason ja Kevin Kabran onnistuivat molemmat maalinteossa jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

Toisella jaksolla Elliot Käck viimeisteli Startin kolmannen osuman. Keskikentän konkari Morten Gamst Pedersen iski Tromsølle kavennusmaalin 90. minuutilla, mutta Afeez Aremu ennätti ampua isännille vielä yhden maalin ennen päätösvihellystä.

Valakari siirtyi Tromsøn päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella viime heinäkuussa, jolloin joukkue oli sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Syyskuussa hän solmi norjalaisseuran kanssa kolmen kauden jatkosopimuksen, joka umpeutuu vuonna 2020.

Tromsø päätyi lopulta viime kauden Eliteserienissä sijalle 11, kuusi pistettä putoamisviivan yläpuolelle.