Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue (vuonna 2001 syntyneet) on mainiossa vireessä. Suomi pelaa parhaillaan EM-karsintaturnausta Ranskassa, ja saavutti hienon 2-2 -tasapelin emäntämaa Ranskaa vastaan.

Turnauksen avauskierroksella Suomi kukisti Ruotsin 4-1 ja Ranska Skotlannin 6-0. Näin karsintalohkon voittaja ja kisoihin lohkosta etenevä maa ratkaistaan päätöskierroksella keskiviikkona. Suomi kohtaa tuolloin Skotlannin ja Ranska Ruotsin. Myös myöhemmin sunnuntaina pelattavan Ruotsi-Skotlanti -ottelun voittajalla säilyy vielä teoreettiset mahdollisuudet kisoihin.

Ranska-pelissä Suomen maaleista vastasivat Jenni Kantanen sekä vaihtopenkillä aloittanut Jenna Topra.

Ensimmäinen karsintavaihe mukaan luettuna Suomi ei ole hävinnyt viidestä karsintapelistään vielä ainuttakaan. Ruotsin lisäksi on kaatunut Malta, ja tasan Suomi on pelannut Ranskan ohella Sloveniaa ja Italiaa vastaan.

Ranskan turnauksen vastustajien saldo oli ensimmäisessä karsintavaiheessa vielä kovempi. Ruotsi voitti alkulohkossa kaikki ottelunsa yhteismaalierolla 19-0 ja Ranska oman lohkonsa maalierolla 16-0. Tätäkin taustaa vasten Suomen hyökkäyspelin onnistuminen on ollut hyvin vakuuttavaa.

Ikäluokan EM-lopputurnaus pelataan toukokuussa Liettuassa.