Helsingin Jalkapalloklubi tiedotti helmikuussa napanneensa haaviinsa ison kalan. Huuhkajien laitahyökkääjä Riku Riski oli solminut HJK:n kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Riski, 28, debytoi Veikkausliigassa jo 16-vuotiaana Turun Palloseuran riveissä. Ura jatkui TPS:ssä vuoteen 2010, jonka jälkeen Riski siirtyi Puolaan Widsew Łódźiin. Aikaan Puolassa sisältyi myös laina Ruotsiin Örebrohon.

Norjaan hän siirtyi kaudelle 2012, ensin Hønefossiin, jonka jälkeen Rosenborgiin 2014. Rosenborgin aikaan sisältyi lainat Ruotsiin IFK Göteborgiin ja Skotlantiin Dundee Unitediin. Edelliset kaksi kautta Riski edusti norjalaista Odds BK:ta.

Vaikka takana on monta vuotta ulkomailla ja taskussa kasa kokemuksia, myöntää Riski HJK:n sivuilla, että joitain asioita olisi voinut tehdä toisin.

– Pari vuotta taaksepäin kun miettii, niin en ole onnistunut täysin seuravalinnoissani. Se on helppo toki jälkikäteen sanoa ja aina olen toki mennyt sinne missä on ollut mielestäni paras mahdollisuus auttaa joukkuetta ja kehittyä pelaajana.

– Se mitä HJK oli verrattuna muihin vaihtoehtoihin, joita oli tarjolla, oli HJK selvästi paras vaihtoehto. Tottakai vähän joutui miettimään turkulaisena, ja kun TPS on ollut aina lähellä minua, mutta ei tänne tulo ollut mikään ongelma.

Riski siirtyi Klubiin selkeänä tähtipelaajana. Hän ehti ennen ulkomaille lähtöä pelata Suomen pääsarjassa 82 ottelua, joissa hän iski 17 maalia. Nyt on aika lunastaa odotukset.

– Koen vähän paineita tästä kaudesta, mutta hyvällä tavalla. Tiedän, että ihmiset odottavat tehoja, mutta niin odotan itsekin.

– Rosenborgissa pelatessa voitimme cupeja ja mestaruuksia, mutta en ollut niin mukana, että olisin voinut fiilistellä niitä. Välillä oli lainoja muualle ja välillä en ollut pelannut tarpeeksi ja niin edelleen. Kun tulin tänne niin tavoitteena on voittaa ja olla iso osa sitä voittavaa joukkuetta. Sitä en ole tavallaan kokenut vielä.

Pukukopissa Riski sijoitettiin nuorempien pelaajien keskelle, eikä turkulainen ole välttynyt kulttuurieroilta.

– Junnujen juttuja kuunnellessa tuntee itsensä taas nuoreksi, mutta slangi ei vielä ihan lähde. Osa jutuista menee välillä ohi.