31-vuotias Tim Sparv siirtyi Tanskan Superliigan FC Midtjyllandiin kesällä 2014. Huuhkajien kapteeni on esittänyt Midtjyllandin keskikentällä samanlaisia johtajan otteita kuin maajoukkueessakin, joten ei ihme, että seura tarjoaa suomalaiselle jatkoa.

Tipsbladetin mukaan jatkosta on neuvoteltu jo kolmen-neljän kuukauden ajan, mutta Sparvin nimeä ei ole paperiin saatu. Pöydällä on Midtjyllandin tarjous kahden vuoden jatkosta, jonka allekirjoittamista Sparv yhä empii. Sparvin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen.

[readmore from=Sparv-Tim]

– Juuri nyt FC Midtjylland vähän odottaa päätöstäni. Sain jokin aika sitten kaksivuotisen jatkosopimustarjouksen, jota nyt harkitsen, Sparv kertoi tanskalaislehdelle.

– Olemme käyneet hyviä keskusteluja ja suhtaudun yhä myönteisesti Midtjyllandissa jatkoon. Viihdyn todella hyvin tässä ympäristössä, joka on monin tavoin inspiroiva sekä jalkapalloilija Tim Sparville että ihmiselle nimeltä Tim Sparv. Joten katsotaan. Voi hyvin olla, että jään tänne vielä kahdeksi vuodeksi.

Vaikka Sparv vakuutteleekin kaikin tavoin tyytyväisyyttään, painaa toisessa vaakakupissa uusien haasteiden etsiminen.

– Kun on pelannut neljä vuotta samassa seurassa, alkaa miettiä, olisiko minun syytä hakeutua uuteen ympäristöön, jossa joutuisin taas taistelemaan asemastani? Kokea uusia vaikutteita, uuden maan, uuden kielen ja uuden kulttuurin.

– En välttämättä ajattele, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Luulen, että minun on vaikeaa löytää FC Midtjyllandia parempaa ympäristöä. Samaan aikaan minun on kuitenkin oltava rehellinen itselleni. Uudet vaikutteet ovat aina motivoineet minua ihmisenä, Sparv muotoilee dilemmansa.