Liverpool pani tiistaina pirskeet pystyyn ja pyöritteli AS Romaa Mestarien liigan välierien avausosassa maalein 5-2 (uutinen). Kapellimestarina hääri jälleen kerran egyptiläishyökkääjä Mohamed Salah, joka teki kaksi maalia ja alusti toiset kaksi. Salah on tehnyt nyt huikeat 43 maalia kauden 47 ottelussa (kaikissa kilpailuissa).

– Kun Salah on tuossa vireessä, hän on suurenmoinen ja suoraan sanottuna melko mahdoton puolustettava, Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ylisti pelin jälkeen Sky Sportsille.

– Ensimmäinen maali oli nerokas laukaus. Hän on tehnyt jo muutaman samanlaisen maalin. Se osoittaa, ettei kyse ole sattumasta. Toinen maali oli loistavasti pelattu, ja sitten hän alusti vielä kaksi muuta.

Muun muassa Ian Wright nosti ottelun jälkeen Salah’n mukaan jo Ballon d’Or-spekulaatioihinkin. Viimeiset kymmenen ”Kultaista Palloa” on jaettu puoliksi Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kesken, mutta hyökkääjälegenda uskoo Salah’n haastavan kaksikon tosissaan.

– Tietysti Salah on mukana Ballon d’Or -keskusteluissa. Uskon, että hänen vireensä säilyy lähestyviin MM-kisoihinkin, Wright arvelee Sky Sportsin sivuilla.

[readmore from=Salah-Mohamed]

Salah on tehnyt tai syöttänyt tällä kaudella maalin Valioliigassa keskimäärin 66 minuutin välein. Wright uskoo hänen mahdollisuuksiinsa rikkoa Messin ja Ronaldon valtakauden, mikäli sähäkkä kärkimies johdattaa Liverpoolin Mestarien liigan voittoon.

– Jos Mo Salah jatkaa samaan malliin, hänellä on hyvät mahdollisuudet voittaa palkinto.

Salah’n valmentaja Jürgen Klopp ei kuitenkaan nosta Salahia vielä aivan samalle viivalle kaksikon kanssa.

– Jos Salah on teidän mielestänne maailman paras, kirjoittakaa niin tai sanokaa se. Hän on erinomaisessa vireessä, mutta ollakseen maailman paras hänen täytyy olla sitä pidemmän aikaa. Muutama muukaan ei ole hassumpi. Salah on kuitenkin fantastinen pelaaja ja olen todella onnellinen siitä, että hän pelaa meillä, Klopp toteaa.