Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradecky jatkaa uraansa Saksan Bundesliigassa ja Bayer Leverkusenissa. Tieto on vahvistamaton, mutta näin ainakin vakuuttaa Fussballtransfers-sivusto, joka kirjoittaa uutisesta ”yksinoikeudella”.

Fussballtransfersin mukaan 28-vuotiaan suomalaisvahdin sopimus Leverkusenin kanssa on jo varma. Siirtoa ei kuitenkaan voida virallisesti julkistaa ennen kuin Werkselfin nykyisen ykköstorjujan Bernd Lenon tulevaisuus on selkiytynyt.

Mikäli Hradecky todella Leverkuseniin siirtyy, ei seuran tarvitse maksaa hänestä siirtokorvausta, sillä maalivahdin sopimus Eintracht Frankfurtin kanssa umpeutuu tämän kauden päätteeksi.

[readmore from=Hradecky-Lukas]

Saksan maajoukkueestakin tutun Bernd Lenon sopimuksessa on 25 miljoonan euron ulosostopykälä, joka on voimassa vappuaattoon. Näin ollen sekä Lenon että Hradeckyn siirtojen voi odottaa virallistuvan maanantaihin mennessä.

Lenoa on viety huhuissa milloin Arsenaliin ja milloin Napoliin, mutta Fussballtransfers uskoo miehen päätyvän lopulta Atlético Madridiin. Atléticon nykyistä ykkösvahtia Jan Oblakia viedään puolestaan Paris Saint-Germainiin.

Bayer Leverkusen on kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä Bundesliigassa sijalla neljä ja siten matkalla ensi kauden Mestarien liigaan. Kahden pisteen päässä niskaan hengittää kuitenkin Hoffenheim. Leverkusenissa pelaa Suomen A-maajoukkuepelaajista myös Joel Pohjanpalo.