Helsingin Jalkapalloklubi solmi joulukuussa 1+1-vuotisen lainasopimuksen venäläismaalivahti Maksim Rudakovin kanssa. Kotimaiselle jalkapallokansalle tuntematon nimi liittyi Klubiin Venäjän suurseurasta Pietarin Zenitistä.

Rudakov, 22, taistelee peliajasta Markus Uusitalon kanssa. Toistaiseksi venäläisvahdin näytöt Veikkausliigassa ovat jääneet vähiin, sillä hän on päässyt tolppien väliin vasta kerran tällä kaudella.

Uusiin ympyröihin sopeutumisen ei pitäisi tuottaa ongelmia, jos nuoren miehen sana pitää.

– Kielitaitoni on sen verran hyvä, ettei kielimuuria synny ja olen myös nopea oppimaan ja omaksumaan uutta. Tietysti vastaan tulee kaiken näköistä pientä ongelmaa, jota ei kotopuolessa kohtaa, mutta tuskin mitään ylitsepääsemätöntä, kertoo Rudakov HJK:n sivuilla.

Seuraava tavoite Rudakovin uralla on luonnollisesti vallata paikka HJK:n ykköstorjujana. Hän ei kuitenkaan näe Helsinkiä päätepysäkkinään.

– Olin jo aiemmin tehnyt päätöksen, että haluan pelata ja luoda uran Venäjän ulkopuolella. Mieluiten pelaisin Euroopassa ja sen huippusarjoissa, kuten Saksan tai Englannin sarjoissa. Kun sain kutsun HJK:lta, tartuin siihen, koska haluan pelata Euroopassa ja koin HJK:n olevan luonnollinen paikka kehittyä.

– Tykkään asua Helsingissä ja HJK on loistava seura minulle. Pitkällä aikavälillä tavoitteeni ovat toki muualla, mutta tällä hetkellä teen kaikkeni tälle seuralle.