Suomen alle 21- sekä 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen otti Twitterissä kantaa Hämeen Sanomien tekemään juttuun, jossa Risto Niva sanoi, ettei Malista kiinnostanut junioripuoli.

Malinen työskenteli vielä viime kaudella RoPS:n peräsimessä. Yksi RoPS:n tärkeistä tavoitteista viime vuosina on ollut nuorten pelaajien kehittäminen. RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva kertoi Hämeen Sanomille rekrytointiprosessista, jonka myötä Toni Koskela pestattiin Malisen seuraajaksi, lue juttu aiheesta tästä.

Samaisessa jutussa Niva korosti sitä, että tällä hetkellä RoPS:n tärkeä kehityskohde on junioripuolen vahvistaminen.

– Koskelalle on sydämen asia saada junioritoimintamme kovalle tasolle. Hän kouluttaa ja auttaa jatkuvasti RoPSin juniorivalmentajia ja kutsuu heitä esimerkiksi taktiikkapalavereihin. Malista junioripuoli ei kiinnostanut, Niva sanoi Hämeen Sanomille.

Kommentti herätti ihmetystä varsinkin Twitterissä, onhan Malinen tällä hetkellä juniorimaajoukkueiden päävalmentaja. Malinen otti itsekin asiaan kantaa juteltuaan Nivan kanssa asiasta.

– Kyllä. Toimittajan oma tulkinta, mutta ei mitenkään yllättäen. Jutussa haastateltu Risto Niva kertoi, että näin hän ei nimenomaan sanonut. #NoProblem #Lifeislife, Malinen kirjoitti Twitterissä.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä. (Juttu jatkuu twiitin jälkeen.)

Support

@support_IDs
Kyllä.Toimittajan oma tulkinta,mutta ei mitenkään yllättäen. Jutussa haastateltu @RistoNiva kertoi,että näin hän ei nimenomaan sanonut #NoProblem #LifeIsLife

Grande Hefe

@GrandeHefe
"Malista junioripuoli ei kiinnostanut." Liekö kommentissa mukana hieman ulkopuolista tulkintaa, @jumalin ? Oli miten oli, toivottavasti junnupuoli tällä hetkellä kuitenkin kiinnostaa ⚽👍 #Veikkausliiga #RoPS #Pikkuhuuhkajat

hameensanomat.fi/uutiset/paikal…

Malisen twiitin jälkeen Hämeen Sanomien urheilutoimituksen esimies Samuel Savolainen vastasi Maliselle, että Nivalle oli annettu mahdollisuus lukea sitaattinsa ennen julkaisua ja hän oli antanut jutulle hyväksyntänsä.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

Samuel Savolainen

@SSavolainen1

Support

@support_IDs
Kyllä.Toimittajan oma tulkinta,mutta ei mitenkään yllättäen. Jutussa haastateltu @RistoNiva kertoi,että näin hän ei nimenomaan sanonut #NoProblem #LifeIsLife

Grande Hefe

@GrandeHefe
"Malista junioripuoli ei kiinnostanut." Liekö kommentissa mukana hieman ulkopuolista tulkintaa, @jumalin ? Oli miten oli, toivottavasti junnupuoli tällä hetkellä kuitenkin kiinnostaa ⚽👍 #Veikkausliiga #RoPS #Pikkuhuuhkajat

hameensanomat.fi/uutiset/paikal…
Toimittaja on antanut @RistoNiva:lle mahdollisuuden tarkistaa sitaattinsa ja hän on antanut jutun julkaisulle vihreää valoa eli hyväksyntänsä.