Paris Saint-Germainin keskikenttäpelaaja Thiago Motta haluaa vielä jonain päivänä valmentaa seuran edustusjoukkuetta.

Motta, 35, päättää pelaajauransa kuluvan kauden päätyttyä ja siirtyy valmentajaksi PSG:n junioripuolelle. Hänellä on tavoitteena edetä hiljalleen seuran valmentajapyramidin huipulle.

– Uskon, että on helpompi aloittaa nuorista, sillä olen uusi valmentaja. Haluan antaa heille jotain ja he tulevat antamaan minulle paljon, sanoi Motta L’Equipen haastattelussa.

– Päämääräni on valmentaa vielä jonain päivänä PSG:n ykkösjoukkuetta. Etenen askel kerrallaan, mutta en peittele sitä, että se on minulla mielessä, vaikka siihen onkin vielä pitkä matka, kuten minulla oli myös pelaajaurani alussa.

Brasiliassa syntynyt, mutta Italian A-maajoukkuetta edustanut Motta on aiemmin urallaan pelannut muun muassa Barcelonassa ja Internazionale Milanossa.

– Olen iloinen kaikesta, mitä olen saavuttanut, vaikkakin minua kaduttaa, etten ikinä pelannut Mestarien liigan loppuottelussa.

– Minusta tämä kausi oli hyvä, mutta jos analysoidaan uraani kokonaisuutena: tein kaiken. Minulla on ollut paljon positiivisia kokemuksia.

– Pelaaja miettii aina, että haluaa jatkaa, mutta on tiedettävä, milloin on aika lopettaa. Minulle se aika on nyt.

Motta saattaa voittaa tänään tiistaina uransa viimeisen mestaruuden, kun PSG kohtaa Ranskan cupin finaalissa kolmannella sarjatasolla pelaavan Les Herbiersin. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 22:05.

Vendée Herbiers Foot

@VHFootOfficiel
Voici les équipes de départ pour cette finale de la @coupedefrance !

🔴⚫️ #VHFPSG