PSG:n jättävä luotsi kommentoi Kylian Mbappéa ja Neymaria: ”Hän ei ole asettunut Pariisiin”

© Kuva: Getty Images

Kuluvan kauden päätteeksi PSG:n jättävä espanjalaisvalmentaja Unai Emery on kommentoinut ranskalaisen SFR Sport 1:n haastattelussa joukkueensa suurimpien tähtien Kylian Mbappén ja Neymarin tilanteita. 19-vuotias Mbappé siirtyi Pariisiin viime kesänä Monacosta, vaikka hänen perässään uskottiin olevan myös La Ligan suurseurojen.

– Alun perin Mbappé halusi siirtyä Madridiin tai Barcaan. Perinteisesti hänen kaltaisensa ranskalaispelaajat ovat lähteneet 18-vuotiaina Ranskasta. Ranskalaisten pitäisi olla ylpeitä siitä, että Mbappé pelaa PSG:ssä, Emery sanoi.

– Kun tutustuin häneen ja hänen isäänsä, PSG-johto ja minä sanoimme hänelle, että hänen kannattaisi jatkaa uraansa Ranskassa.

Supertähti Neymar siirtyi Pariisiin niin ikään viime kesänä. Koko kauden ajan on kuitenkin huhuiltu, ettei Neymar ole oloonsa tyytyväinen ja hän mielisi takaisin Espanjaan. Emery vahvistaa, ettei brassin sopeutuminen uuteen ympäristöön ole sujunut odotetusti.

– Neymarin pitäisi olla onnellinen Pariisissa. Joukkueessa on muitakin brasseja, mutta hän vain harjoittelee ja menee sitten kotiinsa. Ei hän vietä kaikkia päiviään muiden brassien seurassa.

– Neymar ei ole sataprosenttisesti asettunut Pariisiin. Neymarin pitäisi sopeutua joukkueeseen ja meidän pitäisi luoda sellaiset olosuhteet, että hän on kykeneväinen ratkaisemaan otteluita, Emery jatkaa.

– Neymarin kanssa on helppo jutella. Tärkeintä on, että hänellä on suuri sydän. Hän on nöyrä. Hän tulee nöyrästä perheestä, ja hänestä tuli tähti. Niiden kahden aspektin kanssa ei ole helppoa tasapainotella. Hänen suuri sydämensä tekee siitä kuitenkin helpompaa.

– Minä en voi pakottaa Neymaria keskittymään jalkapalloon, sillä hän on tähti mediassa. Voimme vain hoitaa asiat niin, ettei se vaikuta hänen pelaamiseensa. Ei ole paras mahdollinen tilanne, että Neymarin pitää osallistua harjoitusten jälkeen vielä neljään pr-tilaisuuteen. Siksi häntä on suojeltava.

– Minun mielestäni kyse on siitä, sopeutuuko Neymar Pariisiin. Minä olen tehnyt työstä hänen puolestaan 50 prosenttia, mutta toinen 50 prosenttia on vielä tekemättä, Emery tiivistää.


500% talletusbonus: 10€ talletuksella 60€ pelirahaa! 

  1. Avaa tili Betssonille alapuolen napista.
  2. Talleta vähintään 10€.
  3. Saat bonuksen ansiosta heti 60€ pelirahaa!