© Kuva: Juha Tamminen

RoPS palasi voittajaksi kärkikamppailussa – Kemissä värikäs pistejako

Eva Wahlström vs Katie Taylor

Sijoita 1€ panoksella Wahlströmiin – tienaa 30 euroa!

RoPS palasi kolmen ottelun tauon jälkeen voittokantaan ottamalla tärkeät kolme pistettä kärkikamppailussa KuPS:ia vastaan. Isännät nollasi vieraansa 2-0-numeroin.

KuPS joutui pelaamaan suuren toisesta puoliskosta vajaamiehisenä. Reuben Gabriel ajettiin kahdella varoituksella ulos jo 58. minuutilla.

RoPS:n voittomaali syntyi avausjaksolla kuopiolaisten kannalta epäonnekkaasti. Pitkä pallo löysi Agnaldo Moraesin, joka lähetti laukauksensa lähietäisyydeltä kohti maalia. Miikka Pitkänen koitti pelastaa tilanteen, mutta KuPS:n puolustaja ohjasi pelivälineen vahingossa omiin.

Loppulukemat puolestaan iski lisäajalla Filip Ivanovski.

Samaan aikaan kamppailtiin myös peräpäässä. PS Kemi ja TPS tasasi pisteet 2-2-lukemin.

Kemi pelasi viimeiset minuutit vajaalla. Abubakr Aliyu ajettiin ulos 86. minuutilla kahden varoituksen jälkeen.

Kemi aloitti maalinteon jo viidennellä minuutilla Victor Shevchenkon tällättyä kulmatilanteen keskityksen jälkeen avausmaalin oikeaan nurkkaan.

TPS tasoitti jo 16. minuutin kohdalla. Osuman puski Mika Ääritalon keskityksestä Onni Valakari.

Kemi palasi vielä ennen taukoa johtoaan Justus Lehdon tällättyä maalinedustalta 2-1-maalin.

Toisella puoliskolla nähtiin vielä yksi maali, kun Oskari Jakonen viimeisteli matalalla laukauksella turkulaiset tasoihin.

Sarjataulukossa RoPS pitää voitolla kärkipaikan kolmen pisteen erolla HJK:hon. Helsinkiläiset ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän.

Kemi jatkaa sarjan viimeisenä pisteen perässä TPS:ää ja toista turkulaisseuraa FC Interiä.

Muokattu 13.5.2018 klo 21:47

Kärpät – Red Bull Salzburg

Katso matsi ilmaiseksi ja lyö otteluun riskitön veto!