Turun Palloseuran ja puolustaja Juri Kinnusen paluu Veikkausliigaan ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

TPS on voittanut kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta vain yhden ja pelannut yhden tasan. Sunnuntaina vuorossa on vierasreissu Ouluun, jossa turkulaiset kohtaavat PS Kemin.

Kinnusen, 28, mukaan TPS:lla on tällä hetkellä ongelmia molemmissa päissä kenttää.

– Vaikeinta on ehkä maalinteko, hyökkääminen ja pääsy niille oikeille paikoille ratkaisuhetkillä. Meidän ratkaisusyötöt ovat tosi huonoja tällä hetkellä, niihin pitää keskittyä, Kinnunen linjaa Veikkausliigan sivuilla.

– Olemme puolustaneet mielestäni tosi hyvin. Erikoistilanteista olemme oikeastaan päästäneet kaikki maalit. Erioistilannepuolustaminen on ollut aivan kauheaa. Kaikki tuollainen tilannepuolustaminen on ollut hyvää, mutta erikoistilanteissa on parannettava.

Veikkausliigan alkukauden ottelutahti on ollut armoton. TPS:n edelliset kolme sarjaottelua pelattiin yhdeksän päivän sisään.

– Onhan tuo ottelutahti kovempi kuin Ykkösessä. Kyllä se varmasti jossain kohtaa tulee näkymään, varsinkin meidän pienellä materiaalilla. Meillä on sen verran sisuuntunut joukkue, ettemme kyllä kunnon takia jää jalkoihin tässä sarjassa. Ne ovat juuri ne yksilön yhdet virheet tai joukkueen virheet, ne ratkaisevat näitä pelejä. Ne pitää nyt minimoida, tuumii Kinnunen.

Kinnunen pelasi viimeksi liigassa vuonna 2014, jolloin TPS putosi sarjasta. Hän vietti edelliset kolme kautta turkulaisten kanssa Ykkösessä, mutta paluu liigavauhtiin ei ole tuottanut henkilökohtaisella tasolla ongelmia.

– Tietenkin jos hävitään, kukaan ei muista hyviä otteita. Mutta olen mielestäni pysynyt tosi hyvin vauhdissa. Ei ole ollut mitään ongelmaa mihinkään suuntaan, vain pieniä yksityiskohtia ja pieniä yhden tilanteen heikkoja suorituksia. Mutta nekin tästä ihan varmasti tasaantuvat, kun kesä koittaa.

– Huomaan pärjääväni tässä sarjassa. Sitä minun ei tarvitse sen enempää miettiä vaan tehdä oma työ ja vetää täysillä niin paljon kuin jaksaa. Nyt joukkueena pitää saada peli uomiin, niin me yksilötkin nousemme sieltä esille.