Huuhkajien laitapuolustaja Jere Uronen pelaa ammatikseen Belgian pääsarjassa Genkissä. Uronen on päässyt seuraamaan läheltä Belgian maajoukkueeseen kohdistuvia paineita.

Belgialla on todella nimekäs joukkue, mutta arvoturnauksissa ei ole menestystä tullut. Ensi viikolla alkavassa MM-lopputurnauksessa Belgia kuuluu ainakin paperilla ennakkosuosikkeihin. Odotukset Belgiassa ovat todella korkealla.

– Veikkaan, jos Belgia ei pääse puolivälieriin tai jopa välieriin, se on kansalle kova pettymys. Siellä on todella kovat odotukset, mikä on ihan ymmärrettävää, kun katsoo sitä joukkuetta, Uronen sanoi Huuhkaja tv:n haastattelussa.

Odotukset ovat todella kovat ja nyt joukkueen runkopelaajat ovat myös parhaassa iässä. Tulosta on tultava tai maan kultainen sukupolvi on jäämässä historiaan alisuorittajina.

– Kaikkea voi tapahtua, aina löytyy yllättäviä joukkueita. Uskon, että he etenevät puolivälieriin saakka, mutta sitten heiltä vähän puuttuu voittamisen kulttuuri näistä arvokisoista. Jos he saavat sitä lisää, niin taivas on vain rajana, Uronen ennakoi.

Urosella ei löydy omaa suosikkia MM-kisoihin, mutta hän mielellään seuraa pelikavereidensa suorituksia.

– Ruotsin joukkueessa on useita kavereita ja tunnen Australian kaksi veskaria tosi hyvin. Tietty sitä kannattaa kavereita, että he pääsisivät mahdollisimman pitkälle.