Espanjan A-maajoukkueen kapteeni Sergio Ramos toivoo, että hänen seurakaverinsa Real Madridista, Portugalin Cristiano Ronaldo, ei esitä parastaan, kun maat ottavat yhteen perjantaina MM-kisojen lohko-ottelussa.

– Ottaisin hänet mieluummin puolelleni kuin vastustajaksi. Me tiedämme, kuinka vaarallinen hän voi olla, pohti Ramos lehdistötilaisuudessa FourFourTwon mukaan.

Ronaldo, 33, iski Madridille päättyneellä kaudella 44 maalia yhtä monessa ottelussa. Maajoukkueessa portugalilaistähti on onnistunut maalinteossa 81 kertaa 150 pelissä.

Ramos tietää, että Ronaldo ei ole kuitenkaan Portugalin joukkueen ainoa pelote.

– Hän päätti kauden loistavassa kunnossa. Hän on jatkuva uhka. Mutta Portugalissa ei ole kyse ainoastaan Ronaldosta. Heidän koko joukkueensa on erittäin taitava. Heillä on monia pelaajia, jotka kykenevät satuttamaan sinua nopeasti. Siellä on paljon taitoa, ja heidän puolustuksensa pelaa hyvin.

– Tämä ottelu tulee viihdyttämään kaikkia urheilun rakastajia. Siitä tulee kaunista. Toivottavasti Cristiano ei ole parhaimmillaan.

Espanjan ja Portugalin ottelu alkaa Suomen aikaa kello 21:00. Samassa lohkossa pelaavat Iran ja Marokko selvittelevät välejään kello 18:00.