Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradecky sai keväällä toivomansa seuraavan askeleen uralleen, kun vuoteen 2023 asti ulottuva sopimus Bayer Leverkuseniin julkistettiin.

Kolme viime kautta Eintracht Frankfurtin maalilla torjunut 28-vuotias Hradecky kertoi Viafreen haastattelussa, että jatko Bundesliigassa oli tässä vaiheessa uraa luonnollinen ratkaisu. Uutta sopimusta neuvoteltiin pitkään ja hartaasti. Hradecky kertoi olevansa enemmän kuin tyytyväinen managerinaan toimivan isänsä Vladimir Hradeckyn neuvottelemaan sopimukseen.

– Olin kyllä, kun seurasin sitä neuvotteluvaihetta, joka jatkui itse asiassa melkein vuoden verran. Siinä on varmasti ollut monta unetonta yötä. Miten on saatu kaikki sopimustekstit sun muut muotoiltua. Kyllä siinä iso duuni on takana, Hradecky kertoi yleisölle O’Learys Bakersissa.

Bundesliigassa tähtikaartiin noussut Lukas Hradecky antaa tunnustusta isälleen jalkapallomaailman sopimusmaailmaan perehtymisestä. Tuki on ollut tärkeää myös nuoremmille veljille Tomas ja Matej Hradeckylle.

– Olen ylpeä, että isä on pystynyt omaksumaan, lukemaan ja oppimaan näitä juttuja, mitä tuohon managerointiin ja agentointiin tarvitaan. Iso kiitos isälle, että on ollut meidän kaikkien kolmen veljeksen uralla tärkeä hahmo, Hradecky kertoi.

Leverkusen pelaa ensi kaudella Bundesliigan lisäksi Eurooppa-liigaa, kun paikka Mestarien liigassa jäi valitettavasti yhden pisteen päähän.

– Sääli, että se jäi tosiaan pisteen päähän, mutta toisaalta myös itse pääsee toivottavasti olemaan joku päivä osallisena johdattamassa Leverkusenia Mestarien liigaan. Toivottavasti se onnistuu jo heti ensi kaudella. Ei tietenkään lähdetä takki auki mihinkään, mutta kyllä tuo ryhmä alkaa olla jo niin kova, että kärkisijoista varmasti taistellaan ja niitä tavoitellaan, Hradecky totesi.

Hradeckyn kesäloma päättyy ensi viikolla, kun harjoituskausi Leverkusenissa käynnistyy 5. heinäkuuta.

– Se on itse asiassa ainoa asia, mistä olen vihainen Vladimirille. Hän ei hommannut minulle Ruisrockia vielä vapaaksi. Sellainen klausuuli puuttui tuosta sopimuksesta, Hradecky naurahti.

Bundesliigan kausi 2018-19 nähdään suorina lähetyksinä Viasatin kanavilla ja Viaplay-suoratoistopalvelussa. Hradeckyn haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan Viafreessä.