MM-kisojen puolivälierät käynnistyvät perjantaina kahden ottelun voimin. Klo 21:00 paikasta neljän parhaan joukossa taistelevat Belgia ja Brasilia, mutta sitä ennen kohtaavat Ranska ja Uruguay.

Turnauksessa on toistaiseksi nähty poikkeuksellisen vähän maalittomia tasapelejä, sillä ainoastaan Tanska-Ranska on päättynyt 0-0-tulokseen. Merkkejä on kuitenkin ilmassa siitä, että perjantaina saatetaan nähdä kisojen toinen maaliton 90-minuuttinen.

Ranska ja Uruguay ovat kohdanneet 2000-luvulla yhteensä viisi kertaa. Kyseisissä kamppailuissa ei ole maaleilla juhlittu, sillä peräti neljästi on jääty 0-0-tasapeliin. Ainoa poikkeus nähtiin vuonna 2013, kun Uruguay voitti ystävyysottelun 1-0-lukemin.

Maiden viidessä viime ottelussa maalikeskiarvo on siis ollut vain 0,2 osumaa ottelua kohden. Punainen korttikin on heilunut maaliverkkoa useammin, sillä ulosajoja on tullut näissä kamppailuissa kahdesti.

Lähde: Whoscored.com