Cristiano Ronaldo esiintyi tänään ensimmäistä kertaa median edessä Juventus-pelaajana.

33-vuotiaan Ronaldon mukaan päätös siirtymisestä oli jo hänellä itsellään tiedossa pitkään.

– Tein päätöksen kauan aikaa sitten. Olen iloinen ollessani tällaisessa seurassa, Ronaldo sanoi lehdistötilaisuudessa.

Ronaldo sanoi päätyneensä Juventukseen, koska hän kaipasi haastetta.

– Olen vielä nuori ja nautin haasteista. Olen vakuuttunut, että pärjäämme hyvin. Yleensä ikäiseni pelaajat lähtevät Kiinaan tai Qatariin. Tästä syystä olen iloinen siirtyessäni Juventukseen, portugalilaistähti kommentoi.

Lähde: Calciomercato