Saksan maajoukkuetähden isä jyrähti: ”Jos olisin hänen kengissä…”

© Kuva: Getty Images

Arsenal-tähti Mesut Özilin isä Mustafa Özil ei ihmettele, jos hänen poikansa päättää uransa Saksan maajoukkueessa.

Özil, 29, oli jo ennen Venäjän MM-kisoja kannattajien hampaissa hänen esiinnyttyä yhteiskuvassa Turkin ristiriitaisen ja itsevaltaisena pidetyn presidentin Recep Tayyip Erdoganin kanssa.

Saksan kannattajat buuasivat Özilille kisoihin valmistavassa harjoitusottelussa Itävaltaa vastaan, ja hän joutui fanien ja entisten maajoukkuepelaajien silmätikuksi myös Venäjällä.

Die Mannschaft jäi lopulta alkulohkossaan viimeiseksi, vaikka se juhli maailmanmestaruutta Brasilian kisoissa neljä vuotta sitten.

Mustafa Özilin mukaan hänen poikansa ei tarvitse sietää vastaavaa kohtelua enää jatkossa.

– Jos olisin hänen kengissä, sanoisin: ”Kiitos, mutta tämä riittää”, sanoi isä Özil Bildin haastattelussa.

– Hän on pettynyt ja loukkaantunut. Kyllä, loukkaantunut. Hänen omat faninsa buuasivat hänelle ennen MM-kisoja, eikä hän ymmärrä, miksi niin kävi.

– Hänen ei tarvitse aina olla puolustamassa itseään. Hän on pelannut maajoukkueessa yhdeksän vuoden ajan. Hänestä tuli maailmanmestari.

– Aina sanotaan, että jos voitamme, niin voitamme yhdessä. Mutta jos häviämme, niin me häviämme Özilin takia. Hänelle buuataan ja hänet on nostettu syntipukiksi. Ymmärrän täysin, että hän on loukkaantunut.

– Mesut on ollut esimerkillinen pelaaja vuosien ajan. Tämä tilanne on absurdi. Hän rakastaa Saksaa ja osoittaa sitoutuneisuutensa maalleen, mutta silti hänestä tehdään epäreilusti syntipukki.


Lunasta 50€ ilmainen live-veto Huuhkajien EM-avaukseen! 

  1. Avaa tili Betssonille alapuolen napista ja tee talletus.
  2. Lyö vähintään 1€ 1×2-veto Suomelle Liechtensteinia vastaan.
  3. Suomen voittaessa saat 50€ ilmaisen livevedon Suomen ensimmäiseen EM-otteluun!