Entinen MyPa:n toppari Sami Hyypiä jännittää luonnollisesti entisen seuransa puolesta, mutta seuraa tarkasti myös Veikkausliigaa. Sunnuntain pelistä hän povasi FC Hongan voittoa, mutta niin vain VPS laittoi Hongan pitkän putken poikki.

– Molemmilla oli mahdollisuudet voittoon. VPS käytti omansa vähän paremmin. VPS näyttää olevan hyvässä kunnossa ja sen näyttää sarjataulukkokin, Hyypiä kehui SuomiFutis-sivustolle.

– Mutta ei Hongan tarvitse esitystään hävetä. Hyvältä näyttää nousijajoukkueella.

Maanantaina Veikkausliigassa kohtaavat SJK ja RoPS.

– Kumpikin näistä on omalla tavallaan kauden yllättäjä. SJK siten, etteivät pelit ole menneet yhtään niin kuin odotettiin. RoPS on taas yllättäjä positiivisessa mielessä. Hienoa, että siellä napataan pisteitä ja menestystä nuorten pelaajien avulla. Se, että RoPS:sta on lähtenyt monta pelaajaa ulkomaille viime vuosien aikana, on todella hyvä asia koko suomalaiselle jalkapallolle.

– SJK on hakenut itseään jo jonkin aikaa. Sen jälkeen kun Simo Valakari lähti, on homma etsinyt muotoaan. Olen ihan varma siitä, että se muoto löytyy ja SJK tulee palaamaan mestaruustaisteluun. Mutta tältä kaudelta se on liian myöhäistä.

Vaikka sarjataulukossa RoPS on toisena ja SJK sijalla yhdeksän, ei Hyypiä pidä tilannetta kovin selvänä.

– Jotenkin luulen, että SJK saattaisi yllättää. Joukkueella on voitto alla ja se auttaa aina. Lisäksi kotiyleisön edessä SJK haluaa näyttää, ettei edellinen kotivoitto ollut sattuma, Hyypiä arvioi.

– RoPS lähtee todennäköisesti aika varovasti otteluun. Tasapelikään ei olisi huono tulos. Nöyrän joukkuepelaamisen, mitä RoPS on koko kauden esittänyt, kautta muutama maalipaikka aukeaa joka tapauksessa.

Illan ainoa ottelu on nähtävissä Ruutu-palvelussa ja se alkaa kello 18.30.