Hyökkääjä Teemu Pukin hyvä vire kantautui Huuhkajien onneksi myös maajoukkueeseen. Pukin kaksi maalia maajoukkuetauolla toivat Suomelle kaksi 1-0-voittoa Nations Leaguen peleistä.

Unkari kaatui viime viikolla ja Viro tiistaina. Tulokset merkitsevät sitä, että Suomi on C-liigassa lohkonsa kärjessä kuudella pisteellä kahden pelipäivän jälkeen.

Uudelle seuralleen, Norwichille, kolme maalia seitsemässä pelissä iskenyt Pukki kertoi Huu-tv:n haastattelussa, että pääsi hyvällä fiiliksellä maajoukkueen mukaan.

– Ihan kiva alkukausi ollu tossa, ja siitä oli hyvä jatkaa. Tietenki tärkeintä, et (saatiin) kaks voittoo. Tätä alkua me toivottiin ja nyt me se saatiin. Tästä on tosi hyvä jatkaa.

Yleisö sai jännittää molemmissa Nations Leaguen peleissä, kestääkö Suomen johtoasema loppuun saakka. Pukki toivoo, että jatkossa eroa vastustajaan olisi enemmän kuin yksi maali.

– Meillä oli taas paikkoi tappaa se peli niin sanotusti, tehä 2-0-maali, mut ei taaskaan tehty sitä. Meni vähän jännäks se loppu siinä, mut ihan hyvin se oli hallussa kuitenkin.

– Tuloksellisesti (näyttää) tosi hyvältä tietenkin. Kaks voittoo. Tossa on pelillisesti parannettavaa, et pystytään pitää paremmin palloo ja sitä kautta saadaan lisää virtaa vielä. Ja sit huolellisesti vaan noissa maalipaikoissa, niitä taas tänään oli. Sit saatais vähän rennommaks peli, kun saatais se parin maali johto.

Pukki antoi kehuja myös tiistain vastustajalle.

– Mun mielestä Viro oli suht vaarallinen. Ne pääs luomaan jonkinnäkösiä paikkoja, ja me ei pystytty pitää palloo mun mielestä tarpeeks hyvin. Paremmin mitä tehtiin Unkarii vastaan, mut siin on vielä parannettavaa, että ei tuu näin tiukkoi pelei.