20-vuotias Mikael Soisalo on pelannut täydet peliminuutit kaikissa Pikkuhuuhkajien vuoden 2018 maaotteluissa. Vaikka maajoukkueympyröissä luotto onkin suurta, ei seurajoukkuepuolella aurinko paista.

Soisalo siirtyi Middlesbrough’sta belgialaiseen Zulte Waregemiin viime kesänä, mutta on saanut alkukauden aikana näyttöaikaa vain kahdeksan peliminuutin verran – kolmessa eri ottelussa. Lähes olemattomasta vastuusta huolimatta suomalainen jaksaa uskoa parempaan huomiseen.

– Isompi sauma tulee varmasti. Sen eteen paiskin hommia treeneissä, koska kun tilaisuus tulee, niin täytyy olla valmis, Soisalo kertoo Byyrin haastattelussa (koko juttu luettavissa täältä).

Luotto ei ole kasvanut siitäkään huolimatta, että joukkueen alkusyksy on ollut luvalla sanoen surkea. Zulte Waregem on hävinnyt kuusi sarjaottelua putkeen, pisteitä on yhdeksästä pelistä kertynyt vain viisi, ja sijoitus sarjassa on toiseksi viimeinen. Maaleja se on päästänyt koko sarjassa eniten, 25.

Jossain toisessa seurassa valmentajan potkuilla spekuloitaisiin luultavasti jo kiivaasti, mutta Zulte Waregemissa valmentaja Francky Dury on kuin seuran kasvot. 60-vuotias Dury on valmentanut seuran edustusjoukkuetta jo vuodesta 1990 lähtien kahta kautta lukuun ottamatta.

– Mukava kaveri, jolla on selkeä, oma pelifilosofiansa. Vaikka en ole juuri pelaamaan päässyt, niin olen kehittynyt erittäin paljon pallottomassa pelissä, Soisalo arvelee.

Soisalon lisäksi Zulte Waregemiin siirtyi kesällä suomalaispelaajista KuPS:n Urho Nissilä. Nissilälle ei ole vielä minuutteja herunut kahta harjoitusottelua lukuun ottamatta.