Italian maajoukkueen toppari Leonardo Bonucci on jälleen Juventuksen pelaaja.

Bonucci, 31, jätti Juventuksen viime vuonna seitsemän menestyksekkään vuoden jälkeen ja siirtyi AC Milaniin, mikä ei saanut hyvää vastaanottoa torinolaisseuran kannattajilta.

Hänen tiedettiin ajautuneen erimielisyyksiin Juventuksen päävalmentajan Massimiliano Allegrin kanssa. Bonuccin ja Allegrin kaunanpito kulminoitui helmikuussa 2017, kun puolustaja jätettiin sivuun kokoonpanosta Mestarien liigan ottelussa Portoa vastaan.

Kaikkia siltoja ei ollut kuitenkaan poltettu, vaikka Bonuccista tehtiin AC Milanin kapteeni, ja hän iski Rossonerin paidassa maalinkin Juventusta vastaan.

Kesän siirtoikkunassa hän palasi Juventukseen, jonka fanit sulattelevat yhä entisen suursuosikkinsa paluuta. Bonuccin ja Allegrin välillä ei ole enää sulateltavaa, kertoi toppari Corriere dello Sportin haastattelussa.

– Fiksut ja kypsät ihmiset kättelevät ja katsovat yhdessä yhteistä tavoitetta kohti. Kaikkien valmentajien taito on älykkyys, ja sen ansiosta hän (Allegri) tietää, miten käsitellä pukukoppia, joka on yhtä tärkeä kuin Juventuksen.

Bonuccin mukaan lähtö Juventuksesta oli hätiköity päätös.

– Lähteminen oli vaikea päätös, joka tehtiin vihaisella hetkellä. Se kokemus opetti minulle, että vaistot saavat meidän tekemään vihaisena vääriä päätöksiä.

– Silloin viimeisen neljän kuukauden aikana Juventuksessa oli tapahtunut asioita, jotka koskettivat ylpeyttäni. Ne koskettivat minua henkilökohtaisella tasolla, intiimisti, enkä ollut tarpeeksi hyvä.

Bonucci on vallannut takaisin paikkansa Juventuksen avauskokoonpanossa. Hän on pelannut yhtä ottelua lukuun ottamatta täydet minuutit joukkueen kaikissa peleissä, ja tuloksena on ollut pelkkiä voittoja.

– Voin osoittaa potentiaalini kentällä ja sen ulkopuolella vain täällä pitäen tätä paitaa ylläni.