Kotimaisen jalkapallon seurajoukkuekausi on tärkeimmiltä osiltaan kahta ottelua vaille valmis. Veikkausliigakausi pantiin pakettiin, samoin alemmat sarjatasot ja naisten sarjat. Edessä on enää kaksiosainen karsinta viimeisestä Veikkausliigan paikasta.

Karsinnassa asettuvat vastakkain Ykkösen toiseksi sijoittunut KPV sekä Veikkausliigan toiseksi viimeinen TPS. Ottelupari aloitetaan Kokkolassa.

Koska Kokkolan keskuskentällä ei ole valoja, ottelu joudutaan aloittamaan hyvin varhaiseen kellonaikaan. Karsinnan ensimmäinen osaottelu pelataan keskiviikkona 31.10, ja peli vihelletään käyntiin jo kello 14. Varhainen alkamisaika asettanee monelle kannattajalle omat haasteensa.

Myös Turussa pelattava ottelu alkaa verrattain varhain kello 15, mutta tuolloin on kuitenkin lauantai (3.11.).

Veikkausliigapaikan saaja ratkaistaan eurocup-säännöin, ja käytössä on myös vierasmaalisääntö. Mikäli ottelupari on kahden pelin jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Tarvittaessa ammutaan myös rankkareita.

Ruutu televisioi otteluparin molemmat pelit.