Lionel Messi nousi jälleen kerran ratkaisijaksi, kun Barcelona haki Wembleyltä arvokkaan 4-2 -vierasvoiton Tottenhamista. Messi teki joukkueensa kolmannen ja neljännen maalin nostaen kauden kokonaissaldonsa Mestarien liigassa jo viiteen osumaan.

BT Sportin asiantuntija Rio Ferdinand heltyi varsin runollisiin ylistysserenadeihin Messin tuoreimman shown jälkeen.

– Voimme keskustella Tottenhamista myöhemmin, mutta ensin meidän täytyy hämmästellä tätä kaveria, Ferdinand alusti Messi-oodiaan Daily Mailin mukaan.

– Tunnen olevani siunattu, että sain olla tällä stadionilla katselemassa häntä. Kerron siitä huomenna lapsilleni viedessäni heitä kouluun.

– Se, mitä tämä kaveri tekee futiskentällä on täysin mieletöntä. Aivan kuin hänellä olisi kauko-ohjain kädessään. Hän arvioi tilanteen, määrittelee paikan ja sanoo ”panen pallon juuri sinne minne haluan, kuin kolikon päälle”, Ferdinand kuvailee.

– Hänen syöttötaitonsa ja ratkaisukykynsä ovat vertaansa vailla. Ja kun hän pääsee maalipaikkaan, hän on kylmänviileä.

– Itse asiassa luulin hänen pelanneen tahallaan seinäsyöttöjä tolpan kanssa. Niin hyvä Messi on.

Lue raportti keskiviikon Mestarien liiga -otteluista täältä.