Kun aloin pohtia tämän näkökulman kirjoittamista, mielessäni pyöri työotsikko ”Mistä nahkahousu puristaa”. Sillä puristaahan se. Bayern Münchenin johtoportaassa on nyt verenpaine korkealla, otsasuonet pullistelevat ja siinä sivussa seuran arvovaltaisille nokkamiehille nauravat kaikki.

Viime perjantaina Bayernin lehdistötiloissa nähtiin irvokas näytelmä. Saksan lehdistössä sitä on kuvailtu satiiriksi, ylimieliseksi ja kaikin puolin naurettavaksi. Mieleen juolahti välittömästi, miksi Bayernin kotistadionia Allianz-Arenaa nimitetään pilkallisesti joskus Arroganz-Arenaksi (Arroganz=ylimielisyys).

Bayernin johtokunnan puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge siteerasi tilaisuudessa Saksan perustuslakia, jonka mukaan ”ihmisarvo on koskematon”. Rummenigge ja seuran pitkäaikainen nokkamies Uli Hoeneß peräänkuuluttivat kunnioitusta seuraa ja sen pelaajia kohtaan.

Samalla Hoeneß tuli kuitenkin kaataneeksi täyslaidallisen seuraa vielä viime kaudella edustaneen Juan Bernatin niskaan, jonka peliesitys kevään Sevilla-ottelussa oli toimitusjohtajan mukaan vapaasti suomennettuna ”kurapaskaa”. Lehdistöäkään ei unohdettu ruoskia. Puhumattakaan siitä, kuinka Hoeneß on ryöpyttänyt pitkin kesää ja syksyä Saksan maajoukkueesta vetäytynyttä Mesut Öziliä.

Sanoma oli kristallinkirkas: kunnioittakaa meitä, koska me olemme Saksan suurin ja kaunein. Me päätämme kuitenkin itse, ketä kunnioitamme ja ketä emme.

Mestaruustaistelu ärsyttää

Jokainen tietää, miksi Bayern-leirissä on pinna kireällä. Kahdeksan sarjakierroksen jälkeen Bayern on Bundesliigassa sijalla neljä, neljä pistettä Borussia Dortmundia jäljessä. Tappioita se on kokenut jo kaksi. Mestarien liigassa puolestaan Ajax haki Münchenistä tasapelipisteen – ja oli huomattavasti kotijoukkuetta lähempänä voittoa.

Bayern München on saavuttanut Saksassa aseman, jossa jokainen toisen seuran voittama mestaruus kielii ennen kaikkea Bayernin omasta epäonnistumisesta. Vähempi ei sille riitä. Tänä syksynä saksalaisille jalkapallosivustoille on palannut sana jostain kaukaa menneisyydestä: mestaruustaistelu.

Sehän taas ei Bayern-pomojen mieleen ole. Seuran on oltava ylivoimainen kaikessa tekemisessään ja ennen kaikkea sarjataulukossa. Mestarien liigassakin sopisi menestystä tulla. Syksy on kuitenkin ollut ankea, ja hermot kireällä.

Hoeneß ja Rummenigge ovat heittäneet niin tarmokkaasti piikkiä milloin kansainvälisten kattojärjestöjen suuntaan, milloin PSG:n urheilujohtoa kohtaan, milloin Özilille, ja milloin aivan minne sattuu, että oman pesän hoito on unohtunut kokonaan. Jatkuvasta tarpeesta olla esillä ja moittia ja ohjeistaa muita paistaa palava halu hallita oman osavaltion lisäksi mieluiten koko maanosaa.

Miksei Kovačia kuunneltu kesällä?

Legendaarisen Jupp Heynckesin korvaaminen ei olisi helppo tehtävä kenellekään. Jonkun sitä työtä oli kuitenkin jatkettava, ja Bayern värväsi hommaan Eintracht Frankfurtista Niko Kovačin.

Kroaattivalmentajan alkua ei kuitenkaan tehty erityisen nautinnolliseksi, sillä Bayern-johto päätti pitää tietoisesti matalaa profiilia siirtomarkkinoilla. Hoeneß ja Rummenigge olivat usein todenneet, että kokoonpanossa on liikaa miehiä, eikä leveyttä tarvita näin paljoa. Kun keskikentältä ovat kuitenkin loukkaantuneet yhtä aikaa Corentin Tolisso, Kingsley Coman ja Franck Ribéry, uhkaa kokeneille profiilipelaajille tulla aivan liikaa kuormitusta.

Saksalaismediassa kerrottiin lokakuun alussa, että Kovač pyysi seurajohdolta kesällä Eintracht-laituri Ante Rebicin ja Hoffenheimin keskikenttäpelaaja Kevin Vogtin hankintoja. Johtoporras kuitenkin kieltäytyi, koska Rebic ja Vogt eivät vastanneet Bayernin ”laatustandardeja”. Leveydelle olisi kuitenkin ollut jo syksyn kompastelujakson aikana käyttöä, eikä erimielisyys pelaajamarkkinoilla kenties muutenkaan ollut hedelmällisin mahdollinen aloitus yhteistyölle.

Tiesittekö, että Bayern käytti kesällä uusiin pelaajiin yhtä paljon rahaa kuin keskimääräinen suomalainen piirisarjaseura: nolla euroa?

Ainoa merkittävä tulija oli ilmaiseksi saatu Leon Goretzka, vuotuinen ”pakollinen” värväys Bundesliigan kilpailijaseurasta. Samaan aikaan Bayern kauppasi Douglas Costan, Arturo Vidalin, Sebastian Rudyn ja Juan Bernatin, tehden kesän siirtoikkunassa 79 miljoonaa euroa voittoa. Voittoa!

Milloin Bayern lähtee ostoksille?

Saksassa on vuosikausia huhuttu, että Bayern Münchenillä on olemassa salamyhkäinen kiinteä kassa, josta löytyy 200-250 miljoonaa euroa mahdollista megahankintaa varten. Tuota väitettä ei ole vahvistettu, mutta se on päivänselvä asia, että viime kesänä seura rikastui pelaajasiirtojen myötä.

[readmore from=Bayern-München]

Lehdistö on aina välillä nostanut esille megaluokan nimiä, joiden kerrotaan olevan Bayernin tähtäimessä. On puhuttu Antoine Griezmannista ja Paulo Dybalasta. Tällaiset pelaajat eivät kuulosta lainkaan Bayernin tyylisiltä, sillä tuon tason pelaajia ei hankita kuin valtavilla rahasummilla – ja toistaiseksi Hoeneß on keskittynyt lähinnä morkkaamaan jättisummia törsääviä Valioliigan ja La Ligan seuroja, sekä tietysti PSG:tä.

Voimme kuitenkin hyvällä syyllä olettaa, että jos Bundesliigan joulutauolla sarjakärjessä ei keiku Bayern – mieluiten vielä selvällä erolla – tulee seura panemaan jo tammikuun siirtoikkunassa rahan haisemaan. Bayern München on maailman mittapuulla Saksan ainoa todellinen suurseura, ja kaikki viittaa siihen, että seura haluaa sen ennemmin tai myöhemmin siirtomarkkinoilla todistaa. Kun vanha uskollinen runko alkaa ruostua käsiin, on imperiumin vastaiskun vuoro.

Sitä ennen Bayern saisi kuitenkin myös osoittaa, että se osaa olla suurseura myös lehdistön ja kameroiden edessä. Viime aikojen pikkumainen kiukuttelu ja pöyhkeilevä ylimielisyys on tehnyt siitä vain kansallisen naurunaiheen.

Hoeneß ja kumppanit saavat muutenkin taiteilla kieli keskellä suuta, sillä pahimmillaan laiva ajaa karille jo ennen kevättä, sillä kriisinkin siemeniä Allianz-Arenan maaperään on istutettu. Oli pitkään jatkunut Robert Lewandowskin siirtosaaga, on ollut huhuja James Rodríguezin tyytymättömyydestä penkityksiin ja vieläpä puheita pelaajiston nurinasta Kovačin treenimetodeja kohtaan.

Tapahtumia ei Bayernin syksystä ole puuttunut, ja lopputulos voi olla hitti tai huti. Seuraava haaste on palata voiton makuun tiistaina Ateenassa AEK:n vieraana. Mikäli se ei onnistu, voi seurajohdon kunnioitus Kovačiakin kohtaan loppua. Ja silloin jos milloin olisi myös peiliinkatsomisen paikka.