Kuten hyvin tiedetään, Lionel Messi on edustanut FC Barcelonaa koko ammattilaisuransa ajan. Messi siirtyi argentiinalaisesta Newell’s Old Boysista Barcelonan organisaatioon 13-vuotiaana. Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu vakuutteli tuoreeltaan, että seurassa uskotaan Messin pelaavan Barcassa myös kaikki uransa loppuvuodet.

Oli kuitenkin lähellä, että Messi olisi siirtynyt Barcelonan paikallisvastustaja Espanyoliin vuonna 2005 ollessaan 18-vuotias. Asiasta kertoi Sky Sportsille argentiinalaisvalmentaja Mauricio Pochettino, joka pelasi tuolloin Espanyolissa. Samassa seurassa käynnistyi vuonna 2009 myös Pochettinon valmennusura. Nyt hän luotsaa Valioliigan Tottenhamia, joka isännöi keskiviikkona Mestarien liigassa Barcelonaa.

Messi oli vakiinnuttanut paikkansa Barcelonan reservijoukkueessa kaudella 2004-2005, tehden kuusi maalia 17 ottelussa. Edustusjoukkueessa hän debytoi lokakuussa 2004 juuri Espanyolia vastaan, ollessaan 17 vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Yhteensä minuutteja Barcelonan ykkösjoukkueen riveissä herui yhdeksässä ottelussa kuitenkin vain 77.

– Aloin kuulla juttuja hänestä, kun hän pelasi Espanyolissa. Pienestä kaverista, joka pelasi Barcelonan akatemiassa, Pochettino muistelee.

– Sitten kuulin, että hän oli lähellä tehdä sopimuksen Espanyoliin – hyvin lähellä. Muistan hyvin sen kesän.

Barcelona pelasi tuolloin perinteisessä harjoituskauden Joan Gamper -turnauksessa Juventusta vastaan, ja tuo turnaus muutti Barca-johdon kannan.

– Koska Messi oli niin fantastinen Joan Gamperissa, he muuttivat mieltään, ja päättivät pitää Messin Barcelonassa. Jos hän ei olisi pelannut Joan Gamperissa sinä kesänä, ehkä hän voisi olla nyt Espanyolin suurin tähti. Ja ehkä minä olisin yhä Espanyolissa valmentamassa häntä, Pochettino aprikoi.