Italialaishyökkääjä Mario Balotellia ei ole nimetty OGC Nicen kokoonpanoon laisinkaan perjantain Ligue 1:n otteluun Toulousea vastaan.

Nice kertoi verkkosivuillaan, että Balotelli, 28, on jätetty perjantain ottelusta sivuun päävalmentaja Patrick Vieiran päätöksestä.

Italian maajoukkuehyökkääjä ei palannut kesälomiltaan ajallaan Nicen kesäharjoituksiin. Hän oli siirtohuhuissa yhdistettynä muun muassa Marseilleen. Lopulta Balotelli ilmoitti jäävänsä nykyiseen seuraansa.

Maajoukkuevalmentaja Roberto Mancini sanoi viime kuussa, että Balotellilla oli ongelmia kuntonsa kanssa. Useat ranskalaismediat uutisoivat alkukaudesta, että hyökkääjä palasi Nicen harjoituksiin lomiltaan ylipainoisena. Myös hänen joukkuekaverinsa Dante sanoi aiemmin tällä viikolla, että Balotellilla oli ”hieman ylipainoa”.

Balotelli on pelannut tällä kaudella kolmessa ottelussa. Vaikka valmentaja Vieira jätti italialaishyökkääjän sivuun perjantain ottelusta, vakuutti hän luottavansa yhä Balotelliin.

– Odotan häneltä paljon. Mario tekee hyvin töitä, hänellä oli hyvät harjoitukset tänään aamulla. Minulla ei ole epäilyksiä hänen intohimostaan, sanoi Vieira Football Italian mukaan.

– Hän pyrkii palaamaan entiselle tasolleen, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä. Minä annan hänelle aikaa. Hän tuntee itsensä todella hyvin ja hän on tietoinen suorituksistaan.