Bayern München yritti hankkia Jadon Sanchon ennen kuin englantilaissensaatio valitsi Borussia Dortmundin uudeksi seurakseen.

Sancho, 18, siirtyi Dortmundiin Manchester Citystä kesällä 2017. Hänen debyyttikautensa Saksassa oli lupauksia herättelevä, mutta kuluvalla sesongilla Sancho on syttynyt liekkeihin. Hän on pelannut 17 ottelussa, joissa hän on iskenyt yhteensä viisi osumaa ja antanut kahdeksan maalisyöttöä.

Bayernin urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžić kertoi Bildin haastattelussa, että müncheniläiset yrittivät houkutella Sanchoa riveihinsä, kun nuorukainen halusi Citystä pois.

– Totuus on, että Bayern München yritti hankkia Jadon Sanchon, ja me teimme hänelle tarjouksen, jonka hän valitettavasti hylkäsi.

Saksassa on aiemmin liikkunut myös huhuja, joiden mukaan Bayernille tarjottiin mahdollisuutta hankkia Sancho, mutta seura kieltäytyi.

Sancho on itse sanonut, että hän siirtyi Dortmundiin, koska seuralla on hyvä historia nuorten pelaajien kanssa.