Manchester Citystä peliajan perässä Bundesliigan Dortmundiin siirtynyt Jadon Sancho on saanut vähän enemmän kuin vain minuutteja kentällä. Vuotta siirron jälkeen 18-vuotias on yksi syksyn puhutuimpia jalkapalloilijoita koko maanosassa.

Saksan pääsarjassa syksy on tuonut esiintymiset yhdeksässä ottelussa. Maaleja näissä on syntynyt neljä, syöttöjä kertynyt kuusi. Mestarien liigassakin Sancho on jo ehtinyt tehoilla; kolmen ottelun yhteenlasketussa 164 minuutin peliajassa 1+1.

Sky Sports kertoo nyt, että Paris Saint-Germain on liittynyt nuorukaisesta kiinnostuneiden sankkaan joukkoon. Ranskan mestarin kerrotaan tarkkailevan Sanchon otteita erityisen tarkasti. Aiemmin ollaan kerrottu myös ainakin Manchester Unitedin ja Arsenalin olevan tuoreen A-maajoukkuepelaajan kintereillä.

Saman lähteen mukaan on myös erittäin epätodennäköistä, että Dortmund suostuisi myymään vasta viime kuussa seuran kanssa uuden sopimuksen tehnyttä komeettaa. Uudessa sopimuksessa ei ole ulosostopykälää, mikä antaa seuralle mahdollisuuden nostaa pelaajan hintaa miten korkealle tahansa.