Entinen Leverkusenin tähtipelaaja ja valmentaja Sami Hyypiä odottaa Der Klassiker -ottelusta erittäin tasaista ottelua. Hyypiän mukaan Borussia Dortmund pääsee Viasatin ja Viaplayn näyttämään otteluun huomattavasti vähemmin painein kuin vierasjoukkue Bayern München.

– Bayern ei saisi tätä peliä hävitä. Jos Dortmund voittaa, on ero seitsemän pistettä. Ei se tietenkään ratkaise vielä mitään, sillä kautta on paljon pelaamatta. Mutta muut kuin pisteseuraukset voisivat olla aika isot, Hyypiä arvioi SuomiFutis-sivustolle.

– Kaikesta näkee, ettei Münchenissä ole kaikki ihan sataprosenttisen hyvin. Jos tappio tulisi, alkaisivat paineet ulkoa ja sisäpuolelta kasvaa aika isoiksi. Voitto nostaisi Bayernin taas pisteen päähän Dortmundista ja tulos saisi samalla kotipesän vähän rauhallisemmaksi.

Bayern ei ole aloittanut mitenkään huonosti – paitsi seuran omien mittareiden mukaan. Viime vuosina Bayern on harvemmin hävinnyt kahta kertaa tässä vaiheessa kautta.

– Näkee, että epätasapainoa on. Kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota jo ennen marraskuun alkua on aika epätavallista Bayernille. Muistetaan vielä vähän omituinen lehdistötilaisuus vähän aikaa sitten, kun seuran isot pomot vakuuttivat, että kaikki on hyvin ja kaikki ongelmat ovat tuulesta temmattuja.

– Ainakin minulle jäi vähän sellainen kuva, että jotain on vialla.

Favre osaa käsitellä nuoria

Dortmund on sen sijaan Hyypiän mielestä ollut yllättävänkin vahva.

– Dortmund ei tällä kertaa satsannut lujasti valmiisiin tähtipelaajiin vaan nuorempiin lupauksiin. Hankinnat ovat sopeutuneet Dortmundin joukkueeseen yllättävän hyvin. Peli on näyttänyt valmiilta, muutoksista huolimatta.

– Hyvä esimerkki tällaisesta pelaajasta on Jadon Sancho, joka siirtyi Manchester Citysta Dortmundiin jo vuosi sitten. Hän on ollut yksi kauden sensaatioista. En yhtään ihmettelisi, että City vielä hankkisi nuoren miehen takaisin – mutta varmasti isommalla summalla kuin kahdeksalla miljoonalla, jolla hänet tietojen mukaan hankittiin. Toinen hyvä esimerkki
on Paco Alcácer, joka tuli Barcelonasta.

Hyypiä antaa myös vuolaat kehut Dortmundin valmentaja Lucien Favrelle. Favre vaikuttaa saaneen Dortumundin taas raiteilleen, legendaarisen fanikatsomon, ”Keltaisen seinän”, iloksi.

– Favre on kokenut ja taitava valmentaja. Hänellä on myös maine nuorten pelaajien kehittäjänä ja sellaisena valmentajana, joka nuoriin luottaa. Sancho on tietysti erinomainen todiste tästä. Favre on ollut monelle nuorelle pelaajalle todellinen oppi-isä.

Itse ottelusta Hyypiä povaa tasaista.

– Der Klassiker on lähtökohdiltaan hyvin tasainen ottelu. Pidän täysin mahdollisena, että Dortmund ottelun voittaa – joukkueelle kotikenttäetu on todellakin sitä fanaattisen yleisön edessä, Hyypiä ennakoi.

Dortmund-Bayern München alkaa lauantaina 19.30 ja ottelua voi seurata
Viasatin kautta tai Viaplay-palvelusta.