Etelä-Amerikan Mestarien liigan, Copa Libertadoresin finaalin toinen osa oli määrä pelata lauantaina River Platen kotistadionilla Monumentalilla.

Ottelua kuitenkin siirrettiin vuorokaudella eteenpäin, kun Boca Juniorsia stadionille kuljettanut bussi koki hyökkäyksen Monumentalin välittömässä läheisyydessä. Kymmenet, ellei sadat Riverin kannattajat heittivät objekteja bussia kohti.

Bussin ikkunat hajosivat ja sisään pääsi sekalaisten asioiden lisäksi myös poliisin käyttämiä pippurisumutepulloja. Useat Bocan pelaajat loukkaantuivat tilanteessa. Muun muassa seuran kapteeni Pablo Pérez sai lasinsiruja silmäänsä ja vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Ottelua ei lopulta odotetusti pelattu sunnuntainakaan, sillä Boca ilmoitti, ettei seura ole pelikunnossa. River Plate kunnioitti verivihollisensa toivetta. Toisen finaalin ajankohta päätetään 27. päivä marraskuuta Paraguayssa.

Bocan lääkäri Jorge Batista paljasti myöhään lauantai-iltana varsin mielenkiintoisen väitteen.

– Olin mukana ambulanssissa, joka vei Péreziä, Gonzalo Lamardoa, bussin kuljettajaa ja lääkärihenkilökuntaamme sairaalaan. Luulimme aluksi, että bussiamme ammuttiin, kun se ääni oli niin kova. Menimme kaikki maihin. Sanoin, että etsikää nyt ihmeessä jostain ambulanssi, sillä täällä on pakko olla loukkaantuneita.

– Conmebol (Etelä-Amerikan jalkapalloliitto) lähetti kolme lääkäriään luoksemme. He tulivat paikan päälle ja huomasivat kaoottisen tilanteen. He sanoivat meille, että pysykää rauhallisina, teette kaiken mitä pitääkin. Jos teidän on käytettävä kiellettyjä aineita, niin voimme hyväksyä sen traumaattisen tapahtuman auttajana, Batista totesi.

Useat Bocan pelaajat loukkaantuivat bussi-iskussa.

Fernando Gago sai pahan allergisen reaktion. Agustín Almendralla ja Cristian Pavónilla oli hengitysongelmia. Conmebolin lääkärit pyysivät meiltä tiedotetta kaikkien loukkaantuneiden vammoista. Meidän oli selitettävä heille, mikä pelaajiamme vaivaa. He pyysivät minulta selitystä paperille kirjoitettuna. Minulla ei ollut paperia ja lähdin etsimään vihkoani Pérezin ja Lamardon kanssa. Palattuani tajusin tilanteen, kuinka muka kaikki pelaajat olivatkin pelikunnossa.