Ajax eteni tällä kaudella ensimmäistä kertaa 13 vuoteen Mestarien liigan pudotuspeleihin. Kaudella 1994-1995 Amsterdamin ylpeys voitti koko kilpailun, mutta huonosti ei mennyt myöskään kaudella 2002-2003, kun Ajax eteni toistaiseksi viimeisen kerran UCL:ssä kahdeksan parhaan joukkoon.

Tuolloin Mestarien liigassa pelattiin vielä kaksi erillistä lohkovaihetta. Toisessa lohkovaiheessa arpa heitti Ajaxille kivikovat vastustajat Valencian, Arsenalin ja AS Roman. Ajax raivasi kuin raivasikin tiensä pudotuspeleihin saldolla yksi voitto, viisi tasapeliä ja nolla tappiota.

Tuosta ainoasta voitosta tuli eilen maanantaina kuluneeksi 16 vuotta. Ottelun päätähtinä häärivät kaksi elävää legendaa, ruotsalainen Zlatan Ibrahimovic ja Suomen oma Jari Litmanen. Ensin 11. minuutilla nuori, tuolloin 21-vuotias Zlatan hyödynsi Roman maalivahdin Francesco Antoniolin räpiköinnin ja siirsi paluupallon kylmänviileästi verkkoon.

Kun ottelu oli vanhentunut 66 minuuttia, koitti vaihdossa aloittaneen Litmasen tähtihetki. Litmanen sai syötön Zlatanilta ja laukoi pallon vajaasta 20 metristä takanurkkaan. Roman loppuhetkien kavennuksesta vastasi aivan pelin lopulla niin ikään legendaarinen Gabriel Batistuta, mutta aikakirjoihin kirjattiin Ajaxin 2-1 -voitto.

AFC Ajax

@AFCAjax
#OnThisDay 2️⃣0️⃣0️⃣2️⃣

🇳🇱 #Ajax 2 -1 AS Roma 🇮🇹

1-0 @Ibra_Official 🇸🇪
2-0 Jari Litmanen 🇫🇮

#UCL #ajarom

Jari Litmanen oli pelannut Ajaxissa vuodet 1992-1999, ja käväisi välillä Liverpoolissa ja Barcelonassa ennen toista tulemistaan Ajaxiin kesällä 2002. Loukkaantumiset olivat alkaneet kiusata suomalaista yhä enemmän, mutta silti ”Kuningas” oli tärkeä tekijä Ajaxin marssilla puolivälieriin.

Ajaxin paidassa kyseisessä ottelussa pelasi täydet minuutit myös Petri Pasanen. Legendaarisia nimiä nähtiin myös kentän laidalla, sillä Ajaxia käskytti valmennusuraansa aloitteleva Hollannin nykyinen käskyttäjä Ronald Koeman ja Romaa maineikas Fabio Capello. Roman penkillä koko ottelun seurasi vaihtopelaajana Litmasen ikätoveri Pep Guardiola, jonka kaksi Serie A -kautta jäivät kaikin puolin vaisuiksi.