Huima täyskäännös! – Paul Pogban ja Man Unitedin vire on muuttunut totaalisesti

© Kuva: Getty Images
Lepopäivänä voi betsata Valioliigaa! Lunasta riskitön veto tai talletusbonus!

Manchester United otti kolmannen peräkkäisen voittonsa uuden managerinsa Ole-Gunnar Solskjærin alaisuudessa sunnuntaina, kun Bournemouth kaatui Old Traffordilla maalein 3-1. United on kuin uudestisyntynyt ja niin on myös seuran tähtipelaaja Paul Pogba.

Unitedin peräsimestä potkut saanut José Mourinho ei saanut Pogbasta millään parasta irti. Yksi syy saattoi olla Mourinhon puolustavassa pelitavassa. Pogba mainitsi itsekin, että haluaisi pelata hyökkäävämpää jalkapalloa.

Solskjærin aikakausi on lähtenyt suorastaan vakuuttavasti käyntiin. Kolmesta ottelusta on tullut kolme voittoa ja kolmen ottelun maaliero on huimaa luettavaa: 12-3.

Samaa voi sanoa Pogban otteista uuden managerin alaisuudessa, sillä ranskalaistähti on paukuttanut peräti neljä maalia kahdessa viime ottelussa. Pogba on pelannut Unitedin keskikentällä hieman ylemmässä roolissa kuin Mourinhon aikana.

– Aivan huippusuoritus keskikenttäpelaajalta, hänen työntekonsa, pääpelaaminen, taklausten voittaminen, ei diivailua ja hänen kosketuksensa, syötöt ja liike. Hän on parhaimmillaan, kun hän pelaa tuolla tavalla, Solskjær luetteli Bournemouth-voiton jälkeen.

Pogba on todella löytänyt peli-ilonsa Solskjærin tultua puikkoihin. Pogban pelaaminen muistuttaa paljon sitä, mitä aikanaan Juventuksessa nähtiin parhaimmillaan. Solskjærin mukaan Pogba pelasi lähes täydellisen ottelun.

– Siellä oli ehkä yksi asia, minkä hän olisi voinut tehdä paremmin, mutta ei paljon muuta, missä olisi voinut parantaa.

– Olen sanonut kaikille pelaajille, että haluamme nähdä heistä parhaan mahdollisen, mitä puitteista on otettavissa. Ja haluamme joukkueen pelaavan ja jokaisen todella laittavan kaiken likoon, Solskjær avasi filosofiaansa.

Tällä hetkellä se näyttää tepsivän erinomaisesti. Seuraavaksi United kohtaa Newcastlen keskiviikkona.

Lepopäivänä voi betsata Valioliigaa! Lunasta riskitön veto tai talletusbonus!
Edellinen artikkeliDiego Maradona antoi tukensa Kalidou Koulibalylle: ”Haluan olla häntä lähellä”
Seuraava artikkeliVeikkausliigaan nousseen HIFK:n päävalmentaja avautui: ”Henkisesti erittäin haastava ja raskas kausi”