Tiistai-iltana koettiin Mestarien liigassa jännittäviä hetkiä, kun Liverpool, PSG ja Tottenham nappasivat kolme päätöskierroksella jaossa yhä olleista jatkopaikoista. Liverpoolin jatkopaikka varmistui 1-0 -kotivoitolla Napolista laadukkaassa ja vauhdikkaassa ottelussa.

Liverpoolin jatkopaikan tae oli ennen kaikkea vahva kotivire, sillä siitä lähtien, kun Jürgen Klopp otti joukkueessa ohjat lokakuussa 2015, Reds ei ole hävinnyt kotikentällään ainuttakaan europeliä.

Kloppin 16 eurokotipelistä Anfieldilla Liverpool on voittanut 13 ja pelannut kolme tasan, mutta tiistaina sille ei olisi tasapeli riittänyt. Itse asiassa tappioton kotiputki ulottuu vähän pidemmällekin, sillä kaikkiaan tappiottomia otteluita on jonossa jo 19.

OptaFranz

@OptaFranz
16 - @LFC are still unbeaten in 16 home games in Europe with Jürgen Klopp (13 wins, 3 draws) and in their last 19 European home games in total. Anfield. #LIVNAP

Liverpoolin pudotuspelipaikasta tekee erikoisen se, että se selviytyi jatkoon, vaikka hävisi lohkossa peräti kolme ottelua – kaikki vieraspelinsä. Samaan aikaan jatkosta pudonnut Napoli hävisi kuudesta pelistä vain yhden.

Kyseessä on erittäin harvinainen tilanne, mutta yhden aiemman tapauksen tästäkin Mestarien liigan historia tuntee. Kaudella 1999-2000 vain kerran hävinnyt Bayer Leverkusen putosi jatkosta kolmesti hävinneen Kiovan Dynamon kustannuksella.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
El Napoli está fuera con solo una derrota (la de hoy) en un grupo en el que el Liverpool se está clasificando con tres derrotas. Es una cosa muy muy rara, pero ya ha pasado...

UCL 1999-00 (grupo A)
1º Lazio
2º Dinamo Kiev (3 derrotas)
3º Leverkusen (1 derrota)
4º Maribor

Napoli putosi jatkosta äärimmäisen niukasti, sillä se oli pisteissä Liverpoolin kanssa tasoissa, keskinäiset ottelut menivät tasan molempien voitettua kotipelinsä 1-0 ja maalierokin oli molemmilla +2. Napolin sysäsi Eurooppa-liigan puolelle se, että se teki lohkovaiheessa kaksi maalia Liverpoolia vähemmän.

Melko harvinaisen tempun teki myös Tottenham, sillä se nousi jatkoon, vaikka hävisi kaksi ensimmäistä lohkovaiheen otteluaan Interille ja Barcelonalle. Vielä kolmannessa ottelussaan PSV Eindhovenin vieraanakin Spursin oli tyytyminen tasapeliin, mutta kun viimeiset kolme ottelua toivat seitsemän pistettä, nousi Tottenham pudotuspeleihin.

Tottenham päätyi tasapisteisiin Internazionalen kanssa, mutta jatkopaikan ratkaisi sen eduksi keskinäisten otteluiden vierasmaalit (Tottenham 1, Inter 0). Lontoolaisten suurin sankari oli eilen Barcelonassa ottelun tasoittanut Lucas Moura.

Aiemmin historiassa vain kaksi brittiseuraa on noussut jatkoon hävittyään kaksi ensimmäistä peliään. Tempun tekivät Newcastle kaudella 2002-2003 ja Arsenal kolme vuotta sitten.

OptaJoe

@OptaJoe
3 - Tottenham are the third English team to lose their first two group games in a Champions League campaign and progress to the next stage (Newcastle 2002/03 1st group stage, Arsenal 2015/16). Character.

UEFA:n rankingin neljä parasta maata saivat lohkovaiheeseen neljä joukkuetta, mutta Englanti on näistä ainoa, joka sai kaikki neljä edustajaansa jatkoon myös pudotuspeleihin. Liverpool, Tottenham ja Manchester United ovat pudotuspelien arvonnassa kakkoskorissa, mutta Manchester Cityllä on hyvät mahdollisuudet lohkovoittoon ja ykköskorin paikkaan.