Kuluvan Serie A-kauden ensimmäinen Torinon paikallisottelu eli Derby della Mole pelataan lauantai-iltana.

Torinon edellisestä Juventusta vastaan tulleesta voitosta on vierähtänyt jo hetki. Viimeksi ”Vanha rouva” kaatui vuonna 2015. Sen jälkeen Juventus on voittanut kuusi seitsemästä edellisestä paikallisottelusta.

Vuoden 1995 jälkeen Torino on onnistunut kaatamaan Juven vain kerran, mutta nyt isäntien kannattajat ovat toiveikkaita muutoksesta. Alkukausi on nimittäin ollut joukkueelta vahva, ja sijoitus on Serie A:ssa kuudes.

Sarjaa kahdeksalla pisteellä johtava Juventus lähtee derbyyn tappio niskassa. Se hävisi yllättäen keskiviikkona Mestarien liigan vierasottelunsa Young Boysille 1-2.

– Juventus on kyykyttänyt Torinoa aika vahvasti ja hallinnut selvästi otteluita, mutta kuten (Giorgio) Chiellini sanoi eräässä haastattelussa aiemmin tällä viikolla, niin nämä pelit ovat ihan erilaisia. Keskiviikkonakin nähtiin, että Juventuskin on voitettavissa, Ruudulle Serie A:ta selostava Velja Engström sanoo.

Engström kokee, että nyt jos koskaan Torinolla on sauma höykyttää rakasta paikallisvastustajaansa.

– Torinolle, joka on viime aikoina parantanut peliään reilusti, tämä on tavallaan ihan selkeä iskun paikka. Juventuksen itseluottamus on pikkuisen laskenut, kun tappioton vieraspelien sarjakin meni poikki. Vaikka Torino ei ole montaa kertaa Juventusta voittanut, niin heidän forminsa on paranemaan päin ja Juventuksella on ollut ehkä vähän nihkeää.

Engströmin mukaan keskiviikon ottelu Young Boysia vastaan oli Juventuksen kauden heikoin esitys. Myös sitä ennen pelattu kotiottelu Internazionale Milanoa vastaan ei vakuuttanut, vaikka Juve voittikin pelin 1-0.

Hyvän alkukauden myötä Torinon tavoite selviytyä ensi kaudeksi europeleihin on syventynyt entisestään. Joukkue taistelee tosissaan kuuden parhaan joukkoon pääsystä.

Millä eväillä Torino voi lauantaina kaataa suuren ja mahtavan Juventuksen? Kaiken pitää Engströmin mukaan onnistua, että tulosta tulisi.

– Totta kai puolustuspelin pitää olla ensiluokkaista. Salvatore Sirigulta pitää nähdä unelmapeli, voi tulla vaikeita laukauksia. Walter Mazzarri on saanut 3-5-2-ryhmityksessä pelaavan joukkueen puolustuksen aika hyvään kuntoon.

Kamerunilaispuolustaja Nicolas N’Koulou on Engströmin mukaan Torinon tärkeimpiä pelaajia. Viime kaudella kannattajat äänestivät hänet Torinon parhaaksi pelaajaksi.

Torinon keskikenttäpelaaminen ei ole sen sijaan vakuuttanut Engströmiä. Tomas Rincon ja Daniele Baselli ovat pelanneet keskustassa isossa roolissa, eikä kumpikaan ole säväyttänyt otteillaan.

– Basellilla ei ole ollut niin hyvä alkukausi kuin viime kaudella. Viime keväänä hän nousi jopa maajoukkueeseenkin ja pelasi muutaman ottelun, ja nyt on sitten tippunut sieltä Roberto Mancinin tulon myötä, Engström kertoo.

– Juventus on pitänyt tällä kaudella aika hyvin keskikentän hallussa ja todennäköisesti pitää tässäkin ottelussa.

Juven keskusta saattaa olla kunnossa, mutta alakerrassa on monta kysymysmerkkiä.

Joao Cancelo on mahdollisesti sivussa. Hänellä on ilmeisesti ilmennyt jotain pientä vammaa jo ennen Young Boys-ottelua. Juan Cuadrado sai Sveitsissä tällin ja joutui vaihtoon jo reilun 20 minuutin kohdalla. Massimiliano Allegrin suunnitelmissa oli lepuuttaa loukkaantumisensa jälkeen kokoonpanoon palannutta Alex Sandroa, mutta joutuikin vaihtamaan hänet kentälle Cuadradon loukkaannuttua.

Varsinkin laitapuolustajien tilanne on lähes hälyyttävä, jos Cuadrado ja Cancelo ovat poissa. Andrea Barzagli on varmuudella sivussa.

– Nyt Allegrin vaan täytyy toivoa, että Sandrolla on kaikki hyvin ja hän pystyy pelaamaan ysikymppisen, koska ei siellä liikaa laitapuolustajia ole. Ei sinne oikein muuta jää kun Sandro ja Mattia De Sciglio, niillä on nyt oikeastaan pakko mennä.

Pelikiellossa olevan Rodrigo Bentancurin poissaolo on myös iso takaisku Juventukselle.

– En tiedä voiko hänen sanoa suoraan olleen joukkueen paras keskikenttäpelaaja, mutta hän on ollut tosi hyvä ja napannut avauksen paikkaa itselleen. Tärkeää Juventuksen kannalta oli se, että Emre Can sai vähän minuutteja Sveitsissä. Hänellä on ollut kilpirauhasongelmia ja pelituntuma on varmaan aika kateissa, Engström pohtii.

Serie A:n hallitsevan mestarin Juventuksen kannalta huolta on Engströmin mukaan aiheuttanut viime aikoina myös Cristiano Ronaldon ja Mario Mandzukicin vaisu yhteispeli. Ronaldo pelasi selostajan mukaan Sveitsissä yhden kauden huonoimmista otteluistaan. Paikkoja useampiin osumiin riitti, mutta portugalilainen ei saanut palloa reppuun.

– Jos alkukaudella puhuttiin paljon siitä, että Ronaldo ja Mandzukic on ollut todella hyvä tutkapari, niin nyt jotenkin tuntuu, että näissä parissa viimeisessä ottelussa he eivät ole kyllä yhtään löytäneet toisiaan.

– Jos ne kaksi ovat pelipäällä ja löytävät toisensa, Juventusta on todella vaikeaa pysäyttää. Näissä otteluissa, kun he eivät ole pelanneet hyvin yhteen, niin tehot ovat uupuneet Juventukselta. Siltikin, vaikka Mandzukic teki voittomaalin Interiä vastaan.

Torino ja Juventus ovat kohdanneet vuodesta 1909 saakka 198 virallisessa otteluissa. Juventus on voittanut 87 kertaa, Torino 56 kertaa ja 55 kertaa on pelattu tasan.

Velja Engströmin selostama Torinon paikallisottelu Torino-Juventus näkyy lauantaina 15.12. kello 21.20 alkaen Ruudusta.