Real Madrid on juhlinut kolme vuotta putkeen Mestarien liigan voittoa, mutta tällä kaudella valtikka voi hyvinkin vaihtua. Ainakin ESPN:n SPI-rankingin mukaan mestaruus menee huomattavasti todennäköisemmin jollekin muulle kuin espanjalaisjätille.

SPI-ranking mittaa joukkueiden nykykuntoa useiden indikaattorien avulla. Samalla se pyrkii myös katsomaan tulevaan aiempien esitysten perusteella. Rankingin tarkoituksena on ennustaa, mikä joukkue todennäköisimmin menestyy jatkossa.

Ranking perustuu odotettavissa olevien tehtyjen ja päästettyjen maalien määrää. Kotikenttäetua ei rankingissa ole otettu huomioon, joten rankingin virhemarginaali on suhteellisen suuri. Varsinkin, kun jatkopeleissä suureen rooliin nousee esimerkiksi vierasmaalisääntö.

Mestarien liigassa lohkovaihe saatiin pakettiin keskiviikkona. SPI-rankingissa lohkovaiheen jälkeen todennäköisin voittajaehdokas on Pep Guardiolan luotsaama Manchester City. Cityn mestaruuden todennäköisyys on selkeästi suurin, jopa 19 prosenttia.

Bayern Münchenin kausi on ollut haasteita täynnä varsinkin kotoisessa sarjassaan Bundesliigassa. Mestarien liigassa lohkovoitto ratkesi todellisen trillerin jälkeen Ajaxia vastaan. Silti SPI-rankingissa Bayern ja vahvasti porskuttanut Barcelona ovat Cityn jälkeen seuraavaksi todennäköisimmät voittajasuosikit 12 prosentilla.

Kymmenen prosentin todennäköisyyden voitosta saavat Juventus, PSG ja Liverpool. Hallitseva mestari Real Madrid on vasta seitsemänneksi todennäköisin voittaja SIP-rankingin mukaan. Real sai todennäköisyydeksi seitsemän prosenttia.

Pienin todennäköisyys lohkovoittajista on Borussia Dortmundilla, vaikka joukkue on pelannut todella vakuuttavan alkukauden Bundesliigassa ja onnistunut myös Mestarien liigassa. Lohkokakkosista suurin todennnäköisyys mestaruuteen on Ajaxilla (5%).

Heikkoa syyskautta pelannut Manchester United juhlii Mestarien liigan mestaruutta keväällä yhden prosentin todennäköisyydellä.

16 parhaan joukkoon päässeistä joukkueista pienin todennäköisyys mestaruuteen SIP-rankingin mukaan on AS Romalla, Lyonilla sekä Schalkella.

ESPN FC

@ESPNFC
Group stage ✅

Manchester City are still the favorites, according to SPI.

Voit katsoa SIP-rankingin tästä.