Päävalmentajan kovat ratkaisut kertovat paljon AS Roman sekasortoisesta kaudesta – asiantuntija avaa vaikeuksia: ”Heti levitellään käsiä”

© Kuva: Getty Images

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Laitapuolustajien osasto näyttää Juventuksen osalta yhä varsin kapealta lauantain kotiotteluun AS Romaa vastaan. João Cancelo kävi polvioperaatiossa ja on sivussa ainakin tammikuuhun saakka. Myös Juan Cuadrado sekä Andrea Barzagli uupuvat ”Vanhan rouvan” miehistöstä.

Käytännössä vain Alex Sandro ja Mattia De Sciglio ovat käytössä laitapakeiksi. Kummankaan ei siis sovi loukkaantua, sillä lauantaista lähtien Juventus pelaa kolme ottelua kahdeksaan päivään.

– Siinä on aika kova urakka, jos vain De Sciglio ja Alex Sandro on heittää laitapakeiksi. Voi olla, että sinne joudutaan keksimään jotain hätäratkaisuja ja joudutaan peluuttamaan laitapakkeina joitain muitakin pelaajia jossain vaiheessa otteluruuhkaa, Ruudun selostaja Velja Engström tuumii SuomiFutis-sivustolle.

Roman kannalta on toivottavaa, ettei Juventuksen portugalilaistähti Cristiano Ronaldo pelaisi lauantaina. 33-vuotias saattaakin saada huilivuoron tulevia pelejä ajatellen. Juventus pelaa tapaninpäivänä vieraissa Atalantaa vastaan ja kohtaa Sampdorian kotonaan 29.12.

Massimiliano Allegri on sanonut, että Ronaldo tulee lepäämään yhden noista kolmesta ottelusta. On spekuloitu, että todennäköisesti se on tämä Roma-ottelu, minkä Ronaldo lepää, koska tällä hetkellä Roma kotona on huomattavasti helpompi vastus kuin Atalanta vieraissa.

– Atalanta on todella hyvä kotijoukkue. Siellä on vaikea pelata ja sen Allegri varmasti tiedostaa. Jos Ronaldo lepää, sieltä saatetaan päästää (Federico) Bernardeschi ja muita irti, ja ehkä (Paulo) Dybala laitettaisiin enemmän tuohon keskushyökkääjän rooliin, Engström selittää.

Romalla suuria vaikeuksia

Oli Ronaldo sivussa tai ei, Engström ei anna kummassakaan tapauksessa Romalle juuri saumoja yllättää sarjakärkeä. Mestarien liigan jatkopeleissä yhä mukana oleva Roma on Serie A:ssa seitsemäntenä kerättyään 16 pelistä 24 pistettä.

– Romalla on tällä hetkellä homma aika levällään. Eusebio Di Francescon valmentajapalli on jo vähän tutissut pidemmän aikaa. Jo ennen edellistä ottelua italialaismediassa oli uutisointia, että jos Genoaa vastaan tulisi tappio tai tasapeli, niin kenkää tulisi saman tien. Roma voitti tuon ottelun 3-2, vaikka pelasivat todella huonosti eivätkä mielestäni olisi ansainneet voittaa sitä peliä, Engström kertoo.

– En tiedä kuinka luotettavaa tämä uutisointi oli, mutta huhuja Di Francescon potkuista on ollut jo aika pitkään. Hän on tehnyt mielenkiintoisia ratkaisuja tällä kaudella, muun muassa pitänyt kaksi kertaa ritiron eli vienyt joukkueen harjoituskeskukseen ja sulkenut sen sinne eikä ole päästänyt kotiin. Joukkue on ollut siellä yötä tai pari päivää putkeen.

Kyseiseen ratkaisuun turvautuminen kertoo Engströmin mukaan paljon siitä, etteivät asiat ole sujuneet odotetusti Romassa oikeastaan missään vaiheessa tätä kautta.

– Joukkue on näyttänyt koko ajan todella epäorganisoidulta. He ovat puolustaneet ihan surkeasti oikeastaan koko kauden. Kostas Manolas joutuu tekemään hirveästi töitä ja paikkaamaan muiden virheitä. Esimerkiksi Federico Fazio ryntäilee ympäriinsä ja tuntuu, ettei hänellä ole mitään hajua mitä tekee, Engström sanoo.

Yksi kentältä heijastuva ongelma vaikuttaa olevan selostajasta se, ettei Roma pelaa yhdessä joukkueena vaan enemmänkin yksilöinä.

– Välillä reagoidaan hirveän voimakkaasti, jos joku tekee vähän itsekkään ratkaisun. Heti levitellään käsiä. Näyttää siltä, etteivät pelaajat ole kauhean hyvissä väleissä. Ei ole semmoista yhteisöllisyyttä joukkueessa. Se voi johtua osittain myös siitä, että Daniele De Rossi on ollut pitkään poissa, Engström kertoo ja taustoittaa sen jälkeen:

– De Rossi on varmasti semmoinen kaveri, joka kitkee tuommoiset pois kentältä. Joukkueen tekeminen parantuu varmasti, kun hän palaa.

Rossi on palaamassa pelikuntoon, mutta ei välttämättä ehdi toipua Juventus-kamppailuun.

Engström on Roman epävakuuttavista esityksistä huolimatta sitä mieltä, että joukkueella on vielä hyvät mahdollisuudet taistella ensi kauden Mestarien liigan paikoista. Ero sarjaneloseen AC Milaniin on kolme pistettä.

– Neljäs paikka on varmasti Roman tavoite, koska näyttää siltä, että kolmen kärki – Juventus, Napoli ja Inter – on karkaamassa.

Juven huimat putki

Juventuksen maali on pysynyt Serie A:ssa puhtaana jo 504 minuutin ajan. Edellisen kerran raitapaitojen verkko heilui Cagliaria vastaan 3. marraskuuta.

– Se kertoo siitä ylivoimasta, vaikka vieläkään ei mielestäni voi sanoa, että Juventus olisi pelannut parhaalla tasollaan. Uskon heidän tulevan parantamaan reilusti talvitauon jälkeen, kun pääsevät vähän harjoittelemaan. Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastus on kova, Atlético Madrid, ja Juventus nostaa varmasti tasoaan sen myötä.

Ennusmerkit viittaavat siihen, että nollaputkella on hyvä sauma jatkua lauantainakin, ellei Roma saa rivejään nopeassa ajassa kasaan.

– On tosi vaikea nähdä, miten Roma pystyisi haastamaan Juventuksen tässä ottelussa. Vaikka Roma teki viime pelissään kolme maalia, se peli oli mielestäni surkea heiltä. Maalit tehtiin hyvillä yksilösuorituksilla. Harvoin kahden ison joukkueen kohtaamisessa on sellainen kutina, että se on ihan selvä peli, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei Romalla ole mitään jakoa.

– Toivon olevani väärässä, että Roma voisi haastaa Juventuksen, mutta pahoin pelkään että tästä tulee kyllä tällä kertaa aika selvä peli.

Velja Engströmin selostama Juventus-AS Roma näkyy lauantaina 22.12. kello 21.20 alkaen Ruudussa.

Christos Zavros
Twitter: @CZavros

» Serie A:n huippujoukkueiden kaikki ottelut Ruudusta!

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!