PSG:n brasilialaispuolustaja Thiago Silvan kotiin murtauduttiin Pariisissa, ranskalaislehti L’Equipe uutisoi.

Silvan kotiin murtauduttiin PSG:n kotiottelun aikana eilen lauantaina. Pariisin poliisin mukaan ryöstäjät saivat mukaansa jättisaaliin. Silvalta katosi ryöstössä korujen lisäksi 600 tuhannen euron arvoinen rannekello.

Kaiken kaikkiaan varkaiden on arvioitu saaneen mukaansa tavaraa noin miljoonan euron arvosta.

Tämä ei ensimmäinen kerta, kun PSG:n joukkueen jäsenet ovat ryöstön kohteena. Marraskuun lopulla joukkueen kamerunilaiskärki Eric Choupo-Motingin koti oli ryöstäjien kohteen. Viime vuonna myös nykyinen Arsenal-luotsi Unai Emery, joka valmensi vielä tuolloin pariisilaisseuraa, joutui asuntomurron kohteeksi.