Juventukseen viime kesänä siirtynyt supertähti Cristiano Ronaldo kävi alkuviikosta Madridissa kuulemassa tuomionsa veropetoksestaan. Yhdeksän kauden ajan Real Madridissa pelannut portugalilainen tuomittiin 23 kuukauden ehdonalaiseen vankeuteen sekä 18,8 miljoonan euron sakkoihin.

Palatessaan Madridista yksityiskoneellaan Torinoon upporikas jalkapalloilija aiheutti vielä pahennusta Twitteriin lataamalla kuvallaan. Maireasti lentokoneessa virnuileva Ronaldo oli monen mielestä tahditon, kun samaan aikaan koko jalkapallomaailma oli huolestunut argentiinalaispelaaja Emiliano Salan lentoturman tiimoilta.

Ronaldon rikostuomiolla on ilmeisesti myös odottamattomia seurauksia. Portugalin presidentti Marcelo Rebelo de Sousa on nimittäin vahvistanut, että Cristiano Ronaldo voi menettää hänelle myönnetyt arvonimet veropetoksensa takia.

Cristiano Ronaldo sai tammikuussa 2014 Portugalin valtiolta Prinssi Henryn ritarin arvonimen ja kesän 2016 euroopanmestaruuden jälkeen toisen, Ordem do Meritó -arvonimen. Nyt noita titteleitä ollaan häneltä kuitenkin riisumassa.

– Laki on hyvin yksinkertainen. On kansallisista arvonimistä päättävien kanslerien tehtävä ratkaista, onko tapahtunut jotain, mikä johtaisi kunnian menetykseen, Rebelo de Sousa totesi AFP:lle Footbal-Españan mukaan.

[readmore from=Ronaldo-Cristiano]

– Lainvalvojat saavat päättää, miten menettelemme, ja päteekö laki tässä asiassa.

Ronaldo on saanut arvonimen myös kotisaarellaan Madeiralla. Madeiran aluehallituksen puheenjohtaja Miguel Albuquerque vakuuttaa, että kotipuolessa pelaajan statukseen ei kosketa.

– Madeiralla Cristiano Ronaldoa on pidetty aina hyvänä ihmisenä. Hän ei ole rikollinen. Veropetossyytös oli veroasian tulkintaa. Hän on maailman arvovaltaisin portugalilainen, Albuquerque julisti.