France Football: Qatar haluaa Arsène Wengerin

© Kuva: Getty Images

Arsène Wenger on edelleen vailla töitä hyvästeltyään Arsenalin 22 kauden jälkeen viime keväänä. Ranskalaiskonkari on kuitenkin useaan otteeseen todennut olevansa valmis palaamaan töihin, jos jostain tulee sopiva tarjous.

Wengerin nimi onkin nostettu esiin tasaiseen tahtiin Bayern Münchenin, AC Milanin ja PSG:n kaltaisten suurseurojen kohdalla. Nyt arvovaltainen France Football kuitenkin kertoo, että Qatarin jalkapalloliitto haluaa Wengerin omaa maajoukkuettaan valmentamaan. Qatar isännöi MM-kisoja vuonna 2022, ja arvosteltujen kisojen yksi onnistumisen edellytyksistä on se, ettei omasta maajoukkueesta tule yleistä naurunaihetta.

Wengerille kaavaillaan France Footballin mukaan Qatarissa paitsi maajoukkuevalmentajan, niin myös jonkinlaisen kehitysjohtajan roolia.

Qatarissa ollaan enemmän kuin halukkaita värväämään maajoukkueen valmentajaksi joku tunnettu maailmantähti. Huhuissa on pyöritelty muun muassa Xavia ja Zinédine Zidanea, ja viimeksi tapetilla oli Monacon entisen luotsin Leonardo Jardimin nimi. Portugalilainen päätyi kuitenkin kiinalaiseen Dalian Yifangiin.

Wengerin kantaa Qatarin kosiskeluihin ei vielä tiedetä, mutta hän on usein ilmaissut halunsa valmentaa joskus myös maajoukkuetta. Kenties 69 vuoden iässä Qatar olisi tyhjää parempi vaihtoehto.