Ilta-Sanomien tietojen mukaan Helsingin IFK:n uusi päävalmentaja on 52-vuotias Tor Thodesen.

Norjalaisluotsi on työskennellyt kotimaassaan muun muassa Sandefjordin, Tönsbergin ja Mossin päävalmentajana. Apuvalmentajana hänellä on kokemusta seuroista kuten Vålerenga, Lyn, Brann ja virolaisjoukkue Flora. Viime vuodet hän on viettänyt Norjassa akatemiatoiminnan parissa.

– HIFK kiinnosti minua, koska halusin uudenlaisen kokemuksen ja palata valmentamaan ulkomaille, Thodesen kertoi Ilta-Sanomille.

HIFK kohtaa Suomen Cupissa HJK:n tammikuun 29. päivä ja Thodesen saapuu Suomeen noin viikon kuluttua.

– Hyppään suoraan altaan syvään päähän! On hyvä päästä arvioimaan ryhmämme sarjan parasta joukkuetta vastaan.

HIFK:n valmennusryhmässä jatkaa myös viime kauden päävalmentaja Teemu Kankkunen.