RoPS:n laitapuolustaja Tayo Taiwo aloittaa toisen kautensa Rovaniemellä. 33-vuotias nigerialainen halusi jatkaa pohjoisessa ja teki marraskuussa yksivuotisen jatkosopimuksen.

Tulevalla kaudella tähtäimessä on entistä suurempi vastuu.

– Minun täytyy olla vielä enemmän johtaja kuin viime kaudella. Haluan rohkaista pelikavereitani ja antaa heille itseluottamusta, Taiwo kertoo Veikkausliigan verkkosivuilla.

– Johtajan täytyy kannustaa muita ja näyttää hyvää esimerkkiä kentällä ja sen ulkopuolella. Jos muilla on hauskaa, he myös arvostavat sinua enemmän.

Taiwo esiintyi viime kaudella 32 ottelussa. Puolustaja oli yksi RoPS:n tärkeimmistä pelaajista hopeajoukkueessa.

– Viime kaudella sanottiin, että RoPS:n joukkue on liian nuori, he eivät tule pärjäämään ja sitä ja tätä. Nyt kaikki ajattelevat, että RoPS oli viime kaudella toinen, he ovat todella hyvä joukkue. He eivät halua antaa meille mahdollisuuksia.

Taiwo pelasi ennen RoPS:ia Suomessa HJK:ssa. Nigerialainen on esiintynyt myös 54 ottelussa maajoukkueessa.