La Ligassa seitsemäntenä tällä hetkellä majaileva Real Betis on seurannut Rangers-hyökkääjä Alfredo Morelosia. Betis on mahdollisesti kiinnostunut Morelosin hankkimisesta ensi kesänä.

FootballScotland-sivusto kertoo espanjalaiseen Rincón Escocés -sivuston tietojen pohjalta, että Betis on skoutannut Morelosia ja kiinnostunut hänen hankkimisesta. Skotlantilaissivusto kertoo myös saaneensa vahvistuksen tiedolle omista lähteistään.

Rela Betis hankki tammikuussa hyökkäykseensä PSG:stä Jesén loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Jesé kuitenkin jättää seuran kauden jälkeen, joten Morelosia on kaavailtu hänen korvaajaksi lähteen mukaan.

Morelos johtaa Skotlannin Valioliigan maalipörssiä 15 osumallaan. Rangersin manageri Steven Gerrard kertoi tammikuun siirtoikkunan aikana, ettei Morelos ole kaupan, mutta totesi myös, että jokaisella pelaajalla on hintansa.

Morelosia kohtaan on ollut huomattavan paljon kiinnostusta viimeisen vuoden ajan. Morelosin sopimus Rangersin kanssa on voimassa kesään 2022 saaakka.

Morelosista on tehty myös tarjouksia, jotka Rangers on kerta toisensa jälkeen hylännyt. Vuosi sitten kiinalaisseura tarjosi Morelosista lähes 10 miljoonaa euroa. Elokuussa muun muassa Ligue 1 -seura Bordeaux teki noin 3,75 miljoonan punnan (nykyisellä kurssilla noin 4,3 milj. euron) tarjouksen, mutta sekin hylättiin.

Morelosin seuraava siirto on mielenkiintoinen myös suomalaisvinkkelistä, sillä HJK:n pitäisi tiettävästi saada Morelosin seuraavasta kauppahinnasta kymmenen prosenttia.