Jalkapalloilija Emiliano Salaa kuljettaneen lentokoneen hylystä on nostettu ruumis. Asiasta kertoo muun muassa BBC.

Juuri Nantesista Cardiffiin siirron saanut Sala oli palaamassa Ranskasta joukkuetovereitaan hyvästelemästä, kun häntä kuljettanut yksityiskone putosi mereen Englannin kanaalin yllä. Turma tapahtui 21. tammikuuta, ja kone paikannettiin merenpohjasta lopulta 3. helmikuuta.

4. helmikuuta lentoturmatutkinta tiedotti, että koneen sisältä on löytynyt ruumis, jonka henkilöllisyydestä ei ollut varmuutta. Tämä ruumis nostettiin nyt meren pinnalle, mutta vainajan henkilöllisyydestä ei vieläkään tiedotettu. Salan lisäksi koneessa oli vain 59-vuotias pilotti David Ibbotson.

[readmore from=Sala-Emiliano]

Tiedotteen mukaan operaation olosuhteet olivat haastavat. Nosto tehtiin ”mahdollisimman kunnioittavalla tavalla”, ja miesten perheitä pidettiin koko ajan ajan tasalla.

Vainajan ruumis vietiin noston jälkeen läheiselle Portlandin saarelle.