Rangersin ja St. Mirrenin kohtaamisesta on riittänyt jälkipyykkiä Skotlannissa.

Erotuomari Andrew Dallas tuomitsi suurseura Rangersille peräti neljä rangaistuspotkua vajaan 50 000 katsojan edessä Ibroxilla. Isännät hyödynsivät niistä kolme ja voittivat lopulta maalein 4–0.

– Yksi oli selvä rangaistuspotku – ensimmäinen tilanne. Kolme muuta eivät olleet rangaistuspotkun arvoisia, vieraiden manageri Oran Kearney manasi.

Samaa mieltä oli entinen huipputuomari Steve Conroy, joka olisi vienyt pallon pilkulle vain ensimmäisessä tilanteessa. Conroyn mukaan esimerkiksi Jermain Defoe meni turhan helposti nurin toisessa tilanteessa ja kolmannessa ei tapahtunut käsivirhettä.

Rangersin manageri Steven Gerrard ei jakanut täysin heidän näkemystään, vaikka hänkin myönsi kahden rangaistuspotkutuomion olleen kiistanalaisia.

– Rangaistuspotkuja olisi voinut olla viisi, mikä on hyvin omituista. Meistä tuntuu siltä, että erotuomarit eivät nähneet selvää Alfredoon (Morelos) kohdistunutta rikettä, Liverpool-ikoni kommentoi.

James Tavernier onnistui kaksi kertaa pilkulta ja epäonnistui kerran. Defoe laukoi Rangersin neljännen rangaistuspotkun sisään.

Lähteet: BBC, Daily Record