Teemu Pukki on johdattamassa Norwich Cityn takaisin voittojen tielle Englannin mestaruussarjassa.

Norwich johtaa Boltonia jopa 3-0-lukemin ensimmäisen puoliajan jälkeen.

Pukki vei Kanarianlinnut jo kahdeksannella minuutilla johtoon, kun suomalaiskärki viimeisteli pallon vierasjoukkueen nopeasta vastahyökkäyksestä kliinisesti verkon perukoille.

Maali oli Pukin 22. tällä mestaruussarjakaudella, ja hän on nyt tehnyt seitsemän maalia viimeiseen kuuteen otteluun.

Norwichin toisesta maalista vastasi Marco Stiepermann. Pukki sai pallon Boltonin rangaistusalueella, käänsi pallon takaviistoon Stiepermannille, jonka laukaus boksin reunalta upposi tarkasti maalin vasempaan alakulmaan pelin 25. minuutilla.

Norwich teki vielä yhden maalin ennen puoliaikavihellystä, kymmenen minuuttia joukkueen toisen osuman jälkeen.

Laitapuolustaja Kenny McCleanin keskitys oikealta putosi kauniisti Emiliano Buendialle, jonka ensimmäisen kosketuksen laukaus ohitti Bolton-maalivahti Remi Matthewsin jo kolmannen kerran.

Puoliaikavihellyksen myötä joukkueet suuntasivat pukuhuoneisiin Bolton-fanien buuamisen saattelemana.

Jos Bolton ei onnistu kapuamaan takaisin peliin mukaan, jäävät he sarjataulukon toiseksi viimeiselle sijalle. Norwich sen sijaan ottaa voitolla kärkipaikkansa takaisin.