Barcelona kohtaa kotikentällään Lyonin Mestarien liigan ottelussa tänä iltana. Avausosa pudotuspelistä päättyi Ranskassa maalittomaan tasatulokseen.

Katalonialaisten valmentaja Ernesto Valverde oli ottelua ennakoineessa lehdistötilaisuudessa varsin varovainen, ja muistutti, ettei pelissä ole kyse muodollisuudesta.

– Nolla-nolla ensimmäisestä ottelusta ei hyödytä kumpaakaan osapuolta. Lyon tulee tänne vaarallisine aseineen, ja pyrkii varmasti hyödyntämään nopeita, voimakkaita hyökkääjiään. He tietävät, miten tärkeä vierasmaali olisi, ja pyrkivät iskemään sellaisen.

Viime kaudella Barcelona rysähti ulos Mestarien liigassa, jäätyään toisessa osaottelussa AS Roman jyrän alle. Valverde viittaa myös tällä kaudella kilpailussa nähtyihin käänteisiin, kuten Manchester Unitedin voittoon Pariisissa.

– Näimme isoja asioita tapahtuvan toisissa osaotteluissa viime viikolla. Meidän tilanteemme on kuitenkin hyvin balanssissa ja selkeä; meidän pitää vain voittaa. Toiset ottelut ovat merkittäviä muistutuksia siitä, että kisassa mukana ei ole mitään pikkuseuroja.

Lähde: Four Four Two