Suomen puolustuslinjan johtajaksi noussut Paulus Arajuuri ei lähde kumartelemaan Italian tähtiä vilisevää joukkuetta, kun joukkueet kohtaavat lauantaina EM-karsinta-avauksessa Udinessa. Huuhkajat-puolustajan mukaan kaikki paineet ovat kotijoukkueella.

Suomi päätti menestyksekkään Nations Leaguen marraskuussa ja nyt käynnistyvät uudet haasteet, kun EM-karsinnat pyörähtävät käyntiin. Arajuuri kertoo jo joukkueen käsien syyhyävän pääsystä tositoimiin.

– Vähän jo kutkuttaa. Siisti ensimmäinen ottelu, mutta kova haaste. Joukkue on täynnä itseluottamusta ja tuntuu, että kaikki ovat valmiina, Arajuuri kertoi perjantaina SuomiFutis-sivustolle.

Vaativa italialaisyleisö ja –media odottaa lauantaina ”Azzurilta” pelkästään voittoa. Mikä tahansa muu tulos olisi kotijoukkueelle katastrofi ja sen tiedostaa myös Arajuuri.

– Meillä on paljon voitettavaa. Italia on tietenkin maailman huippumaa ja tämä on kovin mahdollinen aloitus. Nations Leaguen jälkeen itseluottamuksemme on korkealla ja olemme valmiita haastamaan Italia.

Arajuuren mukaan Huuhkajilla on selvät aseet miten pimentää italialaistähdet.

– Joukkuepuolustuksen on oltava korkealla tasolla ja meidän on paiskittava kovasti hommia ja oltava nöyriä puolustuspelissä ja sitä kautta turhauttaa Italia. Meillä on aika kuumia pelaajia siellä kärjessä ja meidän on löydettävä ne oikeat hetket hyökätä. Emme halua missään nimessä pelkästään puolustaa ja uskon meidän pystyvän haavoittamaan Italiaa vastaiskuilla ja erikoistilanteissa.

Arajuurella on iso rooli nimenomaan erikoistilanteissa molemmissa päissä kenttää. Todennäköisesti Arajuuri saa tuntea huipputoppareiden Giorgio Chiellinin ja Leonardo Bonuccin luiset kyynärpäät kylkiluissaan. Huuhkajien puolustuslinjan johtaja ei kuitenkaan hätkähdä haastetta.

– Ovathan he maailman huippuja ja hyviä puolustajia. Heillä on koko joukkue täynnä maailmanluokan pelaajia, mutta niin on meilläkin. Pitää vain olla tarkkana, rauhallisuutta huokuva Arajuuri totesi.

EM-karsintaottelu Italia-Suomi näkyy lauantaina 23.3. klo 21.40 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa ja ilmaiseksi Viafreestä.

Ottelun ennakkostudio alkaa kello 21.00. Kaikki EM-karsintojen ottelut näkyvät Viaplayssa.