16 pistettä. Niin massiivinen on Juventuksen ero Serie A:n sarjakärjessä, kun sarjaa on pelaamatta 12 kierrosta. ”Selvä peli”, ajattelee taatusti moni.

Sarjakakkosena majailevalle Napolille avautui sunnuntaina mahdollisuus eron kutistamiseen 10 pisteeseen, mutta eteläitalialaiset saivat pettyä. Juventus haki Napolista 2-1 -vierasvoiton ja otti tiukan otteen Scudettosta.

Tapahtumia ei kiihkeästä ottelusta puuttunut. Etenkin avausjakson muutaman minuutin tapahtumarypäs puhutti. Napolin maalivahti Alex Meret ajettiin suoralla punaisella ulos, kun hän tuli alueeltaan ulos ja kaatoi Juventuksen Cristiano Ronaldon. Seuranneen vaparin Miralem Pjanic ampui näyttävästi kakkosvahti David Ospinan selän taakse.

Heti Pjanicin maalin jälkeen Napoli oli tasoittaa pelin, mutta Piotr Zielinskin yritys pamahti maalin tolppaan. Jakson lopulla sen sijaan Emre Can tuplasi Juventuksen johdon.

Toisen puoliajan alkajaisiksi puntit tasoittuivat, kun myös Pjanic ajettiin suihkuun tämän saatua toisen varoituksensa. Sinnikäs Napoli pääsikin paremmin ja paremmin peliin mukaan. Palkintonsa se sai tunnin kohdalla. Lorenzo Insigne lähetti kauniin syötön maalin edustalle ja José Callejon kavensi loppunumeroiksi 1-2.

83. minuutilla ottelu sai lisää dramatiikkaa. Tuomari tuomitsi Napolille rangaistuspotkun videotarkistuksen jälkeen. Pallo pelattiin tilanteessa Juventus-puolustaja Alex Sandron käteen, ja tuomio oli tyly – monen mielestä varmaan myös väärä. Pallo kuitenkin pilkulle ja Sandrolle varoitus, joka poiki hänelle myös pelikieltoa.

Tolpat olivat kuitenkin jälleen Juventuksen puolella. Wojciech Szczesny oli hyvin myös Lorenzo Insignen vedossa mukana, mutta lopulta se oli tolppa, joka pelasti Juventuksen tasoitukselta.

Viimeisellä kymmenminuuttisella otteet ja tunteet kuumenivat, ja tuomari nostikin päätösminuuteilla vielä kaksi varoitusta molemmille joukkueille. Loppunumeroiksi jäi kuitenkin 1-2, ja Juventuksen mestaruusjuna jatkaa puksutustaan.

OptaPaolo

@OptaPaolo
26 - #Juventus are unbeaten in their last 26 Serie A matches away from home, their new record in the top italian league. Invincible. #NapoliJuve